Leikissä kaikki saavat kuulua
“Oikeus kuulua” on tämän vuoden lapsen oikeuksien viestinnän teema molemmissa merkityksissään: jokaisella lapsella on oikeus saada äänensä kuuluviin ja kuulua joukkoon. Leikintutkija ja leikkikouluttaja Johanna Kaitsalmi kertoo, miten leikillä voi yhdistää nämä molemmat.
Mikä estää kuulumista ja kuulluksi tulemista?
Jos ei tule kuulluksi, on vaikea tuntea kuuluvansa joukkoon. Kuulluksi tulemista näyttävät hankaloittavan monenlaiset asiat: vieraskielisyys, eri kulttuurit, ujous, vamma, neuroepätyypillisyys tai muu asia, joka tekee kommunikoinnista erilaista kuin ympäröivällä enemmistöllä. Esteet kuulluksi tulemiselle eivät kuitenkaan ole lapsessa, joka kommunikoi omalla tavallaan, vaan ympäristössä, joka joko mahdollistaa tai estää kuulluksi tulemista (Olli 2014).
On aikuisten vastuulla mahdollistaa kaikenlaisten lasten kuulluksi tulemista. Onneksi se on vastuu, jonka toteuttaminen tekee työstä mielekkäämpää myös aikuisille! Ja kun aikuiset alkavat oppia kuuntelemaan lapsia, se tarttuu lapsiinkin, jotka myös alkavat enemmän kuunnella toisiaan. (Niikko & Korhonen 2014.)
Aikuiset lapsen kuulluksi tulemisen mahdollistajina
Mutta miten sitten kohentaa lasten kuuntelutaitojaan? Aikuisten kannattaa tarkastella ensinnäkin asenteitaan ja toimintaa ohjaavia ajatusmalleja: Suhtaudummeko ihmisten keskinäiseen erilaisuuteen arvostaen vai pitäen sitä ”normaaliudesta” kielteisesti poikkeavana ilmiönä? Pidämmekö jokaista lasta hänen oman elämänsä päähenkilönä, arvostammeko häntä yksilönä ja keskitymmekö hänen vahvuuksiinsa? Huomioimmeko ympäristön ja oman toimintamme vaikutuksen lasta arvioidessamme – sen sijaan että pitäisimme kaikkia ongelmia synnynnäisinä ja lapsen ominaisuuksista (kuten vammasta tai etnisyydestä) johtuvina? (Kaitsalmi 2024, Olli 2014.)
Toiseksi aikuisten kannattaa pohtia kommunikointitapojaan ja -taitojaan. Onko vuorovaikutuksemme perustana halu luoda suhde lapseen? Ryhdymmekö kommunikaatioprosessiin, jossa merkityksistä ja keskustelunaiheista neuvotellaan, vai päätämmekö ne etukäteen itse? Reagoimmeko ensisijaisesti lapsen viestin sisältöön, vai sen esitystapaan, joka ei aina ole meidän toivomustemme mukainen? Pidämmekö kommunikointiongelmia lapsesta johtuvina vai olemmeko valmiita kehittämään omia vuorovaikutustaitojamme? Osaammeko käyttää esineitä, kuvia, viittomia, kommunikointilaitteita, piirtämistä ja leikkiä kyseiselle lapselle sopivalla tavalla? (Kaitsalmi 2024, Olli 2014.)
Kolmanneksi on hyvä miettiä, tukevatko lapsia kohtaavien instituutioiden kuten varhaiskasvatuksen, koulun, neuvolan, harrastusjärjestelmien ja koko yhteiskunnan rakenteet ja toimintakulttuurit kuuntelemista. Mahdollistavatko käytäntömme lapsen vaikuttamisen? Pidämmekö lasta (vai hänen vanhempiaan) asiakkaana ja onko meillä riittävästi aikaa lasten kuunteluun? Suostummeko niihin yhteiskunnallisiin ratkaisuihin, jotka perustuvat nopeiden muutosten, mitattavien tulosten ja kognitiivisen kompetenssin arvostamiseen? Antaako meidän luomamme sosiaalinen järjestys lasten keskinäisille suhteille tilaa ja lapsille mahdollisuuksia luoda suhteensa omien kiinnostusten mukaan? Osaammeko tarvittaessa sensitiivisesti järjestää mahdollisuuksia lisätä lasten keskinäistä hyväksyntää? Puutummeko ongelmatilanteisiin lapsen asemaa vertaisryhmässä vaarantavilla tavoilla? (Kaitsalmi 2024, Olli 2014.)
Dialogisessa leikissä kuuntelu onnistuu!
Leikki on mitä mainioin paikka laittaa lasta omana itsenään arvostavat asenteet ja dialoginen vuorovaikutus käytäntöön. Leikillä tarkoitan tässä toimintaa, joka on vapaata, hauskaa ja itsessään arvokasta. Leikki siis eroaa leikillisten keinojen käyttämisestä kasvatuksen, kuntoutuksen, hoidon tai opetuksen välineenä siinä, että sitä ei tehdä jonkin tavoitteen vuoksi. (Kaitsalmi 2024.)
Oman leikkimisen videointi avartaa hyvin käsitystä siitä, olisiko itsellä asenteissa tai vuorovaikutustavoissa kehittämisen varaa. Jos on, niitä voi aina parantaa leikkimällä! Videolta näet, asetutko leikin ulkopuolelle ”asiantuntijan” rooliin ohjaamaan sitä, miten lasten kannattaisi leikkiä, vai oletko leikin sisäpuolella yhtenä leikkijöistä rakentamassa leikkiä dialogisesti yhdessä lasten kanssa (Olli ym. 2021, Olli 2022).
Kun aikuinen oppii itse aidosti leikkimään ja kuuntelemaan lapsia leikin kautta, hän voi auttaa leikin ”sisälle” myös niitä lapsia, joiden on sinne syystä tai toisesta vaikeampi päästä. Kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen auttavat kuulumaan joukkoon, ja leikki on ihan paras keino näiden toteuttamiseen – tai ainakin varmasti hauskin!
Johanna Kaitsalmi (ent. Johanna Olli)
Leikintutkija, terveystieteiden tohtori ja kouluttaja
Lähteet
Kaitsalmi, Johanna. 2025. Miksi leikkiminen on hyvä tapa kuunnella lapsia? Mene ja tiedä, nuorten tiedelehti 9/2025. https://menejatieda.fi/miksi-leikkiminen-on-hyva-tapa-kuunnella-lapsia/
Kaitsalmi, Johanna. 2024. Erityiseksi määritellyn lapsen vaikuttajuuden toteutumisen mahdollistava hoitotyö. Lasten kuntoutushoitotyön dialoginen malli. Turun yliopiston julkaisuja D 1779. Väitöskirja. https://kohtaamistaito.net/vaitoskirja/
Niikko, Anneli & Korhonen Merja. 2014. Varhaiskasvattajat lapsikeskeisen pedagogiikan kehittäjinä päiväkodissa. Kasvatus 45 (2), 127–139
Olli, J. 2022. Samaan veneeseen pääsystä neuvottelemassa – vammaisen lapsen toimijuuden toteutuminen leikkivuorovaikutuksessa. Suomenkielinen lyhennelmä Getting into the Same Boat – artikkelista. Leikkipäivä-sivuston artikkelit.
Olli, Johanna, Salanterä, Sanna, Karlsson, Liisa & Vehkakoski, Tanja. 2021.Getting into the Same Boat – Enabling the Realization of the Disabled Child’s Agency in Adult–Child Play Interaction. Scandinavian Journal of Disability Research, 23(1), 272–283. DOI: http://doi.org/10.16993/sjdr.790
Olli, Johanna. 2014. Tulla kuulluksi omana itsenään – Vammaisten lasten ja nuorten toimijuuden tukeminen. Teoksessa Gissler Mika, Kekkonen Marjatta, Känkänen Päivi, Muranen Päivi & Wrede-Jäntti Matilda (toim.): Nuoruus toisin sanoen. Nuorten elinolot -vuosikirja 2014, 152–160.
