Yhteisyyttä ja rauhaa leikin avulla
Leikki ilmaisee perustavalla tavalla ihmisyyttämme
ja jäsentää sosiaalisia suhteitamme. Ihmisen luontainen sosiaalisuus toteutuu juuri leikkimällä toisten kanssa. Leikissä haetaan itsen ja toisen rajapintoja, testataan luottamusta ja kehitetään jatkuvasti yhteiseen olemiseen parhaiten sopivia rooleja ja sääntöjä. Jos leikki ja leikkimielisyys loppuvat ihmisten välisistä suhteista, myös inhimillisyys alkaa murtua: säännöt jämähtävät paikoilleen ja vallan roolit voimistuvat.
Kulttuurifilosofi Johan Huizingan mukaan koko inhimillinen kulttuuri on eräänlaista leikkiä, vaikka sitä leikitäänkin ihan tosissaan. Erilaisia kulttuureita voisi verrata erilaisiin peleihin: on jalkapalloa, jääkiekkoa, pesäpalloa ja shakkia. Kussakin pelissä on sovitut säännöt, vaikka ne poikkeavat eri peleissä toisistaan. Pelaajat sitoutuvat oman pelinsä tai leikkinsä sääntöihin tosissaan – samoin on kulttuurin laita. Mutta jos pelistä katoaa ilo ja leikkimieli, vastapuolen joukkueesta ja sen kannattajista tulee tosielämän vastustajia.
Hyvä leikki perustuu luottamukseen ja toisia kunnioittavaan sitoutumiseen. Parhaimmillaan leikki tuottaa vapauttavaa riemua ja sellaisen sosiaalisen flow’n, jossa omaa ja yhteistä hyvää ei voi erottaa toisistaan. Ajatus kulkee lähes telepaattisesti samaa rataa ja ryhmän tavoitteista sekä yhteistyön voimasta tulee jokaisen omia. Yhdessä uskalletaan enemmän! Filosofi Raimo Tuomela kutsuu tällaista kollektiivisen tahtomisen ja toiminnan tilaa ”me-moodiksi”. Sosiaalinen flow ja siinä koettu syvä yhteenkuuluvuus ovat sosiaaliseksi olennoksi syntyneelle mitä parasta mannaa!
Leikki edistää rauhaa ja luo ymmärrystä myös eri taustoista tulevien välille. Jos kulttuurit ja alakulttuurit ymmärretään leikkeinä tai peleinä, niihin liitytään kuten leikkiin liitytään: luottamalla ja sitoutumalla toisiin leikkijöihin. Leikin avulla mikä tahansa joukko ihmisiä, nuoria, vanhoja tai eri ikäisiä, luo oman yhteisen kulttuurinsa, jossa kaikki leikkijät saavat kokea yhteenkuuluvuutta ja jakaa yhteiset sopimukset. Ja mikä parasta: jossa on hyvä ja turvallista iloita ja nauraa yhdessä – jopa itselleen.
Leikki ja pelit opettavat sovittelemaan, kuuntelemaan ja suostumaan myös toisen ehdottamiin asioihin. Samalla ne rohkaisevat osallistumaan, kokeilemaan, toimimaan ja vaikuttamaan. Leikkiminen ja pelaaminen toimivat siis rauhan rakentajina. Jalkapallo, lautapeli-illat ja monikulttuuriset kerhot ovat hyviä esimerkkejä työkaluista, joita on menestyksellisesti käytetty esimerkiksi maahanmuuttajien ja kantaväestön yhteenkuuluvuuden edistämiseen tai konfliktialueilla elävien ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Jopa sotaa käyvillä alueilla rauhaa voidaan rakentaa kutsumalla vihollisryhmien nuoria vaikkapa yhteiseen jalkapalloturnaukseen. Kutsu yhteiseen leikkiin toimii jo pienillä lapsilla anteeksi pyytämisen ja sovinnon merkkinä. Yhdessä nauraminen ja leikkiminen on parasta lääkettä riitaan.
Sodan raunioissa ja pakolaisleireillä leikkiminen on merkki elämästä. Erittäin traumatisoitunut lapsi ei leiki. Mutta kun leikki saadaan käyntiin, lasten elämänhalu, itsetunto ja toiveikkuus tulevaisuuden suhteen vahvistuvat. Leikkipaikoilla, ohjatulla leikkitoiminnalla ja esimerkiksi sosiaalisella sirkuksella on todettu olevan suuri merkitys toivon ja uuteen suuntautumisen tukemisessa kriisialueilla. Mitä enemmän lapsi leikkii, sitä kestävämmäksi hän kypsyy, sanoo myös lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen.
Leikki torjuu myös pelkoa ja parantaa haavoja. Sen avulla voidaan käsitellä vaikeitakin asioita ja käydä läpi traumaattisia tapahtumia. Leikki ja yhteen tuleminen on inhimillinen selviytymiskeino. Ihminen tuntuu tietävän jo luonnostaan, että yhdessä iloitseminen ja leikkiminen on elämän ovi. Heti kun pommien savu sota-alueilla hälvenee, kaduille nousee kahviloita. Pariisin asukkaiden vastaliike terrori-iskuille oli kansoittaa kahvilat ja järjestää katujuhlia: Ei anneta pelolle valtaa! Luottamus on ehto rauhalle.
Shakinpelaajan ja jääkiekkoilijan voi olla vaikeaa ymmärtää toisiaan. Mutta jos he näkevät oman pelinsä sääntöjen yli siihen yhteiseen, mikä saa kaikki pelaajat sitoutumaan omaan peliinsä ja iloitsemaan siitä, kunnioitus toisten peliä kohtaan lisääntyy. Jokaisella on vastuu paitsi omasta tavastaan leikkiä, myös jaettu vastuu siitä, miten meidän leikkimme, pelisääntömme ja omat kulttuuriset tapamme vaikuttavat niihin, jotka eivät juuri tähän leikkiin osallistu. Yhteinen ymmärrys leikin merkityksestä itsessään yhdistää kaikkia leikkijöitä eri paikoissa ja eri aikoina.
Suvielise Nurmi
Kouluttaja, Nuori kirkko ry
Sosiaalietiikan tutkija, Helsingin yliopisto