Vertaansa vailla

”Onko siellä semmoista Tiukkis-korttia?” ”Mä oon ainakin tuo Possu!” ”Sä osaat varmaan paremmin kattoa mulle kortin, että millainen mä oon.” Tällaisia pohtivat vapaaehtoiset, kun tehtävänä oli miettiä MLL:n Vertaansa vailla -korttien avulla omaa tapaa toimia ohjaajana. Jokainen löysi vähintään yhden kortin kuvaamaan itseään ja jokaisella oli erilaisia rooleja ohjaajana.

Joukosta löytyi hassuttelijoita, kehittäjiä, kuuntelijoita, lapsirakkaita ja urheilullisia ohjaajia. Jokainen rooli on hyvä ja tarpeellinen. Terhokerhossa toimintaa voi ohjata monella tavalla. Terhokerhojen sisällön suunnittelevat aina paikalliset vapaaehtoiset ja osallistujat yhdessä ja me leikkilähetit tuemme suunnittelua antamalla vinkkejä ja neuvoja.

Se, mikä toimii yhdessä paikassa, ei välttämättä toimi toisessa. Suuret ja pienet kunnat eroavat luonnollisesti toisistaan. Uudessa toiminnassa on usein haasteena osallistujien löytäminen. Miten ikäihmiset saadaan kerhoon, joka kokoontuu vaikkapa MLL:n perhekahvilassa tai miten lapsiperheet uskaltautuvat sisään palvelutaloon. Kestää aina aikansa ennen kuin toiminta koetaan tutuksi ja vakiintuneeksi.

Kerhon onnistuminen ei ole kiinni osallistujien määrästä: jokainen osallistuja on arvokas ja iloitsemisen arvoinen. Hienoimmat asiat koetaan yhteisissä hetkissä. Kun osallistujilla on ollut mukavaa yhdessä ja kerhosta lähtee kotiin hyvillä mielin, on kerho onnistunut.

Terhokerhot ovat vertaansa vailla. Mikään muu toiminta ei ole näin järjestelmällisesti vallannut Suomea vajaassa kolmessa vuodessa. Iloitaan siitä! Meillä on käsissämme helppo toiminnan muoto, jolle on luotu erinomaiset puitteet jatkua, kasvaa ja jalostua vuosien saatossa. Kohtaamisen, leikin ja kokemusten jakamisen tarpeellisuus on tullut todistettua niin monessa pienessä hetkessä, että on täytynyt tulla vakuuttuneeksi sukupolvia yhdistävän toiminnan tärkeydestä. Tästä on hyvä jatkaa.

Anna Granlund, Pohjanmaan leikkilähetti

Julkaistu: 2.5.2016

Jaa artikkeli: