“Terve sulle ystäväni, yhdessä leikkikäämme!”
Vanha piirileikkilaulu voisi vaikka olla Koko Suomi leikkii -tunnus. Muuramessa Tarinatuvan muodon saanut hanke on lähtenyt vireästi ja monipuolisesti liikkeelle. Terhokerhossa on jo esitelty vanhoja esineitä ja työtapoja tarinoineen, samoin sota-aikaa muistoineen.
Omassa vuorossamme mieheni kanssa meillä oli esittelyssä vanhoja välituntileikkejä – lauluja ja loruja sekä piirileikkejä. Hauska oli huomata, että vanha Hiipimiskuningas on kuulemma saanut jo uuden kiinalaisen version! Riemun nostatti kattoon Tervapata, kun me aikuiset taatusti hävisimme lapsille piirin ympärijuoksussa. Vanha levysoitin oli myös mukana tuolileikkiä varten. Ja Keisari seisoi palatsissaan kuten ennenkin. Piirileikit, samoin kuin pienet tanhut, näyttivät olevan alakoululaisille mieleen.
Tunti toi mieleeni sekä oman ekaluokkalaisuuteni Suonenjoella kuin myös alkuvuodet opettajan työssä pienten parissa. Silloin oli käytössä vielä ns. pikkuvälitunti. Se tarkoitti, että tunti jaettiin kahteen osaan, 20 min ja 20 min, välissä viisi minuuttia. Silloin leikittiin isossa piirissä pulpettien ympärillä jotain laululeikkiä tai vain rytmikkäästi marssittiin ja laulettiin Vasen, oikea, vasen, oikea, tahdissa vain astu…! Kun jo nokkahuilut olivat mukana, soitettiin, ja kun säestin harmonilla, niin pienet soraäänet eivät kuuluneet missään! Itse ekalaisena muistan, että kun pikkuvälitunti sattui aina yhdessä naapuriluokan kanssa, niin äänieristeen ollessa heikko laulu muuttui kilpalaulannaksi. Pikkuvälitunnit katkaisivat 7-8 -vuotiaille mukavasti oppitunnin, joten keskittyminen lopputunniksi oli helppoa. Alkuosa tuntia saattoi olla vaikka matematiikkaa ja loppuosa äidinkieltä.
Vielä 1960-70 -luvuilla vanhemmat tai isommat sisarukset opettivat etukäteen koulunsa aloittaville miten koulussa ollaan. Niinpä sitten ekaluokkalaisista oli kivaa, kun heti alkuun opeteltiin, miten noustaan seisomaan kun vastataan. Tai kun opettaja tulee luokkaan, niin istutaan vasta, kun on saatu lupa. Kaikista hauskinta oli kun arvottiin lorulla, kuka saa olla “vieras” ja mennä oven taakse ja koputtaa, jolloin kaikki nousevat kohteliaasti seisomaan. Selitin sitten, että aina, kun vanhempi henkilö tulee huoneeseen tai luokkaan, nuoremmat nousevat seisomaan. Sama koskee, kun puhutaan vanhemmalle henkilölle (opettajalle), kun noustaan vastaamaan. (Tätähän näkee enää vain vanhoissa elokuvissa.)
Näistä vanhoista käytöstavoista taidankin puhua leikkien ohella seuraavalla kerralla. On nyt ihan pakko vielä kertoa omasta oppikouluaikaisesta muistosta, kun joku kysyi, kuinka usein pitää tervehtiä. Maantiedon opettajamme sanoi: “Jos minä ja Tiitinen kierrämme samaa lyhtypylvästä, niin joka kerran kun Tiitinen tulee minua vastaan, niin Tiitinen nostaa lakkiaan ja tervehtii!” Voitkos sen selkeämmin sanoa? Mieleen jäi ja kaikille.
Leikkimisiin ja tarinoimisiin
Leena Roivainen
Muurame
