Seurassa leikkien ja taitoja harjoitellen
Pandemian keskellä – ja eritoten juuri silloin – ei pidä unohtaa LEIKKIÄ. Leikki on lapsen oman maailman arvostamista. Se on kasvun ja kehityksen tukemista ja samalla upea opettamisen väline. Liikunta- ja urheiluseuroissa hyvä ohjaaja, valmentaja ja opettaja osaa piilottaa opetettavat asiat ja taidot leikkien ja pelien sisälle. Lapsen sisäsyntyinen halu ja tarve leikkiä auttavat lasta syventymään leikkeihin ja oppiminen tapahtuu kuin huomaamatta. Leikki vaikuttaa myös usein positiivisesti ryhmän ilmapiiriin.
Liikuntataitojen oppiminen edellyttää monipuolista ja vaihtelevaa harjoittelua sekä riittävästi toistoja. Oppimisessa korostuu kyky aistia ja säädellä liikkeitä erilaisissa ja jatkuvasti vaihtelevissa ympäristöissä sekä taito muokata liikkeitä tilanteeseen sopiviksi. Monet leikit ja pelit synnyttävät luonnostaan paikan oppia edellä mainittuja taitoja.
Pelotonta peuhua, uupumatta uudestaan
Leikkiessä rohkeus kokeilla uusia taitoja kasvaa ja epäonnistumisen pelko usein katoaa. Leikin imaistessa lapsen pauloihinsa hän keskittyy omaan tekemiseensä kaverien suoritusten ja taitojen arvioimisen sijaan. Kun taitojen vertailu ryhmän sisällä on vähäistä, lapsi uskaltaa kokeilla erilaisia luoviakin liikkumisratkaisuja. Pelien ja leikkien synnyttämä rennompi liikkuminen voi auttaa useampaa löytämään oman tapansa liikkua.
Jokainen ohjaaja tuntee oman lapsiryhmänsä ja tietää, mikä sitä innostaa. Ripottelemalla harjoitukseen kiinnostavia leikin elementtejä hän saa lisättyä harjoitukseen huimasti tehoa ja oppimista. Monesti innostus jatkuu myös omaehtoisena liikkumisena kotona. Tilanteessa, jossa yhä useampi lapsi, nuori ja aikuinen liikkuu liian vähän, meillä ei ole varaa olla käyttämättä kaikkia mahdollisia keinoja ilon ja innostuksen sytyttämiseen. Miksipä ei siis leikittäisi enemmän?
Onks’ pakko?
Nuoria ohjaavien tulee muistaa olla tarkkana, jottei anna periksi ”onko pakko leikkiä?” ¬ asenteelle. Nuortenkin sisällä kytee leikin kipinä, joka syttyy, kun leikki imaisee mukaansa. Ja autapa armias jos harjoitusohjelmaan suunniteltu välileikki on harjoituksissa unohtua – siitä ohjaajaa kyllä ehtivät muistuttaa niin pienet kuin isot.
Haaste juuri sinulle
Viikolla 19 vietetään valtakunnallista Leikkipäivää (9.5.) sekä Unelmien liikuntapäivää (10.5.). Suomen Olympiakomitea sekä Leikkipäiväverkosto haluavat haastaa sinutkin mukaan.
Nyt on aika miettiä, mitkä ovat teidän perheen liikuntaunelmat? Entä suosikkileikit? Tehkää vertailua ja valitkaa teidän suosikit toukokuun tapahtumiin.
Sekä Unelmien liikuntapäivän että Leikkipäivän yhteisöllisyys syntyy tänä vuonna somekanavien kautta kokoontumiskieltojen vuoksi. Tavoite on saada perheet leikkimään ja liikkumaan kotioloissa, ja tuomaan oma tapansa leikkiä ja liikkua näkyville tunnusten #unelmienliikuntapäivä ja #leikkipäivä avulla.
Julkaisemme jatkuvasti hauskoja ideoita kotileikkeihin ja liikkumiseen Suomen Olympiakomitean Lasten Liikkeen sivuilla. Kannattaa ehdottomasti tutustua myös leikkipäiväverkoston Leikkipankkiin
Leikkisää, vallatonta ja liikunnallista kevättä kaikille!
Marianna Tarhala
Suomen Olympiakomitean Liikuntaleikkikoulu ja Lasten Liike –tiimi