Puh, pah pelistä pois?
Leikki on iloa, yhdessäoloa ja höpsöttelyn riemua. Leikissä on tilaa kaikille ideoille ja leikkijöille ja siitä tulee aina hyvä mieli.
Aikuisena on helppo ajatella ja kokea näin, koska aikuiselle leikki on jotakin ylimääräistä, johon on ihana heittäytyä. Siis silloin, kun sille päälle sattuu.
Lapselle sen sijaan leikki on oleellinen osa jokapäiväistä olemista – lähes yhtä tärkeää kuin ruoka, uni ja hoiva. Leikin avulla lapsi liittyy muiden joukkoon, oppii, miten ympäristö ja muut ihmiset toimivat ja oivaltaa uusia asioita. Leikki on varmasti paras tapa oppia vuorovaikutustaitoja.
Leikki on lapsen arkea, hyvine ja huonoine puolineen. Tutkijat, jotka ovat tehneet havainnointia kentällä eli päiväkodin pihoilla ja lattioilla, kertovat, että leikkiin voi liittyä myös ikäviä piirteitä: yksin jäämisen pelkoa, pettymyksiä, muiden sääntöihin alistumista, suoranaista kiusaamista.
Aikuiselta leikkiin liittyvät ongelmat voivat jäädä huomaamatta, koska päältä katsoen kaikki voi näyttää hyvältä: ryhmä lapsia leikkii keskenään, riitaa ei ole, eikä tilanne vaadi aikuisen puuttumista. Lapsen tasolta katsoen saman tilanteen voi nähdä toisin ja huomata esimerkiksi, että leikki ei olekaan tasavertaista. Se, että kaikki ovat päässeet mukaan, ei vielä takaa, että leikki on kaikkien kannalta mielekästä: joku voi esimerkiksi joutua olemaan aina koira, joka voidaan vaikka sulkea koppiin koko leikin ajaksi.
Leikin luonteeseen kuuluu, että se muuttuu. Huonossa tapauksessa se voi muuttua niin, että leikin säännöt vaihtuvat jatkuvasti sillä tavalla, että joku lapsista ei koskaan pääse kunnolla leikkiin osalliseksi.
Kun lapsilta kysyy, mistä sulle tulee paha mieli, vastaus on yleensä aina sama: jos kukaan ei leiki mun kanssa tai ei ole yhtään kaveria.
Vertaisryhmän hyväksynnän merkitystä lapsen kehitykselle ei voi liikaa korostaa. Siksi kaverisuhteita ei voi jättää lapsen omaksi asiaksi. Vanhemmat ja muut kasvattajat voivat ja heidän pitää tukea kaverisuhteiden syntymistä ja pysymistä.
Leikkiessään lapset vasta opettelevat vuorovaikutusta, toisten huomioimista ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Saman ikäisetkin lapset liittyvät leikkiin erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla temperamenteilla. Esimerkiksi kielellisissä valmiuksissa tai tunteiden käsittelyssä voi olla suuria eroja. Lapset eivät pärjää opettelussaan ilman aikuisten apua.
Lasten pitää toki saada leikkiä keskenään, mutta vähintään kuulolla aikuisten on syytä pysyä. Vain leikkiä seuraamalla voi varmistaa, että säännöt pysyvät reiluina eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Osallistumalla leikkiin aikuinen voi myös auttaa niitä lapsia, jotka tarvitsevat rohkaisua tai apua tunteiden säätelyssä. Riitatilanteissa aikuisen apu on parasta silloin, kun keksitään konsti, jolla leikki voi jatkua. Se opettaa, että ei haittaa, vaikka ollaan eri mieltä, koska neuvottelemalla löytyy aina ratkaisu.
Tärkeiden empatiataitojen kehittymistä tukee parhaiten se, että lapsen ympärillä on empaattisia aikuisia, jotka ottavat lasten tarpeet vakavasti, kuuntelevat ja auttavat ymmärtämään sekä omia tunteita että sitä miltä muista tuntuu.
Kun lapsi nähdään pienestä asti aktiivisena toimijana, joka kuuluu tärkeänä jäsenenä ryhmään, jota kuunnellaan ja jonka mielipiteet ja kokemukset huomioidaan, toteutetaan samalla lapsen oikeuksia. Osallisuuden kokemus on merkittävää myös siksi, että se luo hyvää pohjaa aktiiviselle kansalaisuudelle aikuisena.
Liisa Partio
johtava asiantuntija, kansalaisyhteiskunta- ja hyvinvointipolitiikka
Mannerheimin Lastensuojeluliitto