Peli ja leikki opetussuunnitelmissa

Leikki ja peli ovat tärkeitä asioita lapsen ja nuoren kehityksessä – niin on myös koulussa tarjottu opetus. Koulujen toimintaa ohjaavat opetussuunnitelmat: hierarkiassa korkeimmalla on Opetushallituksen asiakirja, kansallinen opetussuunnitelma. Sitä on sitten paikallisella tasolla täsmennetty ja konkretisoitu, ja paikallisen opetussuunnitelman lisäksi vielä kouluilla on tästä omat versionsa. Miten peli ja leikki on tuotu mukaan opetussuunnitelmiin?

Peruskouluissa ja lukioissa on viimeksi otettu uudet opetussuunnitelmat käyttöön elokuussa 2016. Uusia opetussuunnitelmia kirjoitetaan parhaillaan: lukion osalta kansallinen ops on jo valmis, ja se on tarkoitus ottaa käyttöön elokuussa 2021. Lukion opetussuunnitelmissa peleistä ja leikeistä ei puhuta. Nyt käytössä olevassa opetussuunnitelmassa niitä ei mainita lainkaan, ja seuraavassa pelit mainitaan vain ohimennen yhden kurssin (viittomakielinen äidinkielen opetus) sisällöissä. Perusopetuksen ops puolestaan puhuu paljonkin peleistä, pelillisyydestä, leikistä ja leikinomaisuudesta.

Leikki on vahvimmin läsnä nuorimpien ikäluokkien opetuksessa. Vuosiluokilla 1–2 monessa aineessa opetetaan leikkien avulla ja opetettavia aiheita lähestytään leikinomaisesti. Maininnat leikistä vähenevät radikaalisti niin, että vuosiluokkien 7–9 osioissa leikki nähdään oleellisena osana opetusta vain liikunnassa. Pidän tätä ymmärrettävänä, mutta valitettavana.

Leikki mahdollistaa turvallisen harjoitteluympäristön

Leikki nähdään liian monesti yhteiskunnassamme vain lasten puuhana, vaikka leikki ja leikillisyys, leikinomaisuus ja leikillinen asenne ovat arvokkaita asioita meille kaikille. Myös aikuisen aivot tykkäävät leikistä! Vaikka hiekkalaatikkoleikit eivät enää kiinnostaisi, leikkiä voi olla vaikkapa haaveilu, liikunta, tirppojen bongailu, geokätköily, vaatteiden sovittelu…

Opetussuunnitelmatekstissä on nähtävissä monta erilaista käsitystä leikistä ja pelistä koulun toiminnassa. Leikit ja pelit nähdään enimmäkseen välineinä: niiden avulla saavutetaan opetussuunnitelman tavoitteita. Niitä käytetään harjoitteluun, motivointiin tai eriyttämiseen.

Vahvimmin ja kattavimmin aineistossa korostuu käsitys siitä, että leikki ja peli voivat kehittää erilaisia tietoja ja taitoja. Erityisesti vieraiden kielten opetussuunnitelmissa korostuu tämä näkökulma. Tällöin leikki ja peli ovat turvallisia ja epäonnistumisenkin sallivia harjoitteluympäristöjä. Myös opitun kertaaminen useaan kertaan mahdollistuu leikin ja pelin kautta. Tämä onkin tärkeää leikinomaisuudessa: mahdollisuus mokata ilman häpeää tai pelkoa.

Ongelmallisena pidän sitä, että toisinaan opetussuunnitelmassa puhutaan peleistä kuin jonain taianomaisena motivaattorina. Motivaatio korostuu maantiedon ja matematiikan opetussuunnitelmissa, joissa suoraan sanotaan, että pelit lisäävät motivaatiota. Pelit ja pelaaminen eivät kuitenkaan kiinnosta kaikkia – eivät edes teini-ikäisiä. Oppilaantuntemus on edelleen tärkeimpiä opettajan ominaisuuksia, ja toki opettajan pitäisi myös tuntea valtava määrä erilaisia oppimispelejä tietääkseen, mikä niistä sopii kulloiseenkin tilanteeseen.

Leikki ja luova oppiminen

Vahvasti nousee esiin myös leikin ja pelin yhteys luovuuteen. Luovana toimintana leikki ja peli näyttäytyvät erityisesti kieliaineiden yhteydessä. Äidinkielen ja kirjallisuuden, toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten opetussuunnitelmissa leikki ja peli rinnastetaan usein esimerkiksi draamaan ja tarinoihin. Sitähän leikki monesti on, kerrotaan yhteistä tarinaa ja usein myös esitetään sitä samalla. Monet videopelit puolestaan ovat elokuviin tai kirjoihin verrattavia taideteoksia, jotka kertovat pitkää, polveilevaa tarinaa, ja joiden päähenkilöihin pelaaja samaistuu kuten muissakin kerronnan muodoissa.

Joissain aineissa leikki ja peli nähdäänkin kulttuurin tuotteina ja oppimisen sisältönä. Käsitys leikistä ja pelistä kulttuurina korostuu erityisesti historian oppiaineessa: pelejä pidetään kulttuurin muotoina kirjallisuuden ja elokuvan rinnalla, ja sinällään arvokkaina tutkimuksen kohteina. Leikit ja pelit esitetään osana kulttuuria ja sen vuoksi myös oppiaineen sisältöjä jossain määrin myös äidinkielen ja uskonnon opetuksen yhteydessä.

Leikissä on voimaa

Peli ja leikki ovat usein yhteistyötä. Yksinkin niitä voi harjoittaa. Taaperot hiekkalaatikolla eivät välttämättä leiki muiden kanssa, vaan jokainen erikseen, vierekkäin. Itse tarvitsen joskus yksinolon hetkiä, jolloin pelaan tietokonepeliä ihan vain omaksi ilokseni, ovi ja ikkunat visusti kiinni. Silti yhdessäolo leimaa monia pelin ja leikin hetkiä. Taaperot alkavat pikkuhiljaa kehittää yhteistä leikkiä, ja aikuisten peli-ilta on hyvä tekosyy nähdä ystäviä pitkästä aikaa.

Opetussuunnitelmia kirjoittaneet ovat myös tietoisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen kehittymisestä peleissä ja leikeissä. Erityisesti liikunnan osiossa korostuu ajatus siitä, että pelit ja leikit luovat yhteisöllisyyttä. Sitä ne varmasti tekevätkin, mutta eivät automaattisesti, ilman opettajan läsnäoloa ja ammattitaitoa.

Leikki on tärkeää. Pelit ovat osa kulttuuriamme. Leikin ja pelin tulisi olla kirjattuina opetussuunnitelmiin niin, että niiden tärkeys tunnustettaisiin. Leikki ei ole “vain leikkiä”, vaan siinä on valtavaa voimaa!

Riikka Aurava

Riikka Aurava on pelitutkija Tampereen yliopistolla. Hän on työskennellyt viisitoista vuotta äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina lukiossa, ja istunut elämänsä aikana paljon myös hiekkalaatikon laidalla. Mieluiten hän pelaa pöytäroolipelejä ja lukee fantasiakirjallisuutta.