Pallo hymyilemään pelaamalla

Mitä tulee, kun laitetaan leikin asiantuntija ja Ilolla eskarista ekalle koordinaattori yhteisen pöydän äärelle? No tietysti leikkiä ja yhdessäoloa sisältävä mobiilipeli esi- ja alkuopetukseen!

Mistä kaikki sai alkunsa?
Niin kuin monet hyvät ideat, tämäkin sai alkunsa yhdestä pienestä ajatuksesta tehdä jotain hauskaa perheille yhdessä tutkittavaksi. Koska asioiden, hankkeiden ja toimintojen niputtaminen ja hyödyntäminen oli meille tuttua ja resurssien kannalta järkevää, lähdimme pohtimaan olisiko mahdollista luoda eskareiden ja esiopetuksen perheille ja varhaiskasvatukseen jotain sellaista hauskaa tekemistä, jossa viihtyisivät niin lapset kuin aikuisetkin, joka ei vaatisi suurempia materiaaleja tai valmistautumista ja jossa pääsisi yhdessä tekemään ja leikkimään. Kun vielä saatiin ajatus yhdistää tähän Leikkipäivä-ohjelman teema “Leikkien pallon puolesta”, oli suunnittelu lähtenyt jo selkeästi vauhdilla eteenpäin. Tästähän tulee jotain hienoa ja ainutlaatuista!

Teemasta toteutukseen
Seuraava pohdinta oli, miten tämän teeman kääntäisi mobiilipeliksi. Seppopeli valikoitui välineeksi siitä syystä, että se on tuttu monelle toimijalle, se on käyttäjälle maksuton ja digitaalisuus on osa perheiden, varhaiskasvatuksen ja koulun arkea. Lisäksi se itsessään on kestävän arjen teko, kun materiaali kulkee mobiililaitteessa mukana. Kestävän leikin periaatteet olivat juuri tulossa valmiiksi, mutta niiden kääntäminen yhteisiksi tehtäviksi mobiililaitteen välityksellä meinasivat aiheuttaa harmaita hiuksia. Miten onnistumme saamaan tästä jonkinlaisen loogisen kokonaisuuden, joka kannustaa jatkamaan tehtävien tekemistä?

Onneksi toinen meistä osasi ajatella laatikon ulkopuolelta. Katriinalle Seppopelin logiikka ja tekniikka ei ollut tuttu, joten ilman ennakko-oletuksia ja –huolia hän kehittelikin ajatuksen siitä, miltä tuntuisi palauttaa värit maapallolle, leikkien tottakai. Itse heti aloin pohtimaan tekniikkaa: osaisinko tämän rakentaa ja onko se edes tälle alustalle mahdollista. Oli hauska huomata keksivänsä keinot, kollegoiden ja Seppotiimin pienellä avustuksella. Värien ja kasvien, eläinten ja lopulta ihmisten palauttaminen maapallolle tuntuu lohdulliselta ajatukselta. Ja saatuamme huikean Salla Vaseniuksen graafikoksi, tämä idea konkretisoitui upealla tavalla. Huikeasta ajatuksesta oli mahdollista saada huikea lopputulos timanttisella yhteistyöllä!

Mitä sitten haluamme saavuttaa pelillä? Peliä tehdessä meillä oli monia erilaisia toiveita, jotka riippuvat käyttäjästä. Toivomme, että …

• Peli mahdollistaa perheille yhteisiä leikkihetkiä.
• Varhaiskasvatukseen ja alkuopetukseen luodaan pelin kautta hauskoja, opettavaisia ja kiireettömiä yhteisiä hetkiä leikin teemojen parissa ja peli kannustaa samalla opettajia ja varhaiskasvatuksen ammattilaisia Ilolla eskarista ekalle materiaalien äärelle.
• Kestävän leikin periaatteiden käsittely konkretisoituu pelin äärellä.
• Pallon puolesta toimimiseen ja teeman pohtimiseen saadaan konkreettinen, myös lapsille sopiva työkalu.
• Peli kannustaa yhteiseen leikkiin.

Kenelle peli on suunnattu?

Lapsille, aikuisille, perheille, varhaiskasvatukseen, alkuopetukseen, kummioppilaille, varhaiskasvatuksen opiskelijoille, leikin asiantuntijoille, juuri sinulle! Toivomme, että leikkimällä pallon puolesta, saat myös lohdullisen ja tulevaisuudenuskoa vahvistavan viestin siitä, että meillä jokaisella on mahdollisuus toimia yhteisen maapallomme hyväksi. Jopa leikkien! Toiset huomioimalla, yhdessä toimimalla, jokaista arvostamalla ja kaikkien vahvuudet huomioimalla saadaan pallo taas hymyilemään.

 

Kestävä leikki on
• kaikenikäisten oikeus– leikissä huomioidaan lapset, nuoret ja aikuiset
• ylisukupolvista – leikkiin kuuluvat läsnäolo ja vuorovaikutus eri-ikäisten kesken
• yhdenvertaista – leikissä toteutuvat osallisuus, esteettömyys ja saavutettavuus
• yhteisöllistä – leikki rakentuu yhdessäolosta, yhdessä tekemisestä ja välittämisestä
• ympäristöystävällistä – leikissä toteutuu eettisyys, ekologisuus ja taloudellisuus
• pitkäikäistä – leikkiin voi palata, sitä voi jatkaa, kaikilla on leikkirauha.
• moninaista – leikistä on moneksi – leikkijöinä olemme erilaisia, mutta leikissä samanarvoisia ja yhdenvertaisia.

Leikkipäivä-ohjelmaa koordinoiva MLL lupaa kolmivuotissuunnitelmassaan edistää omassa toiminnassaan sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää tulevaisuutta lapsille ja nuorille. Tämä peli toimikoon yhtenä konkreettisena välineenä tässä asiassa. Lähdetkö mukaan? Otatko pallosta koppia?

Lohdullisin, lempein ja leikkisin terveisin

Liisa ja Katriina

 

Aiheesta lisää
https://www.mll.fi/tehtavat/leikkien-pallon-puolesta-peli/
www.mll.fi/eskaristaekalle

https://leikkipaiva.fi/iloa-etsimassa-peli/

https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/lapset-ja-media/digitaalinen-pelaaminen/

Jaa artikkeli: