Mulla on ikävä sua mummo
”Niin minullakin sinua”, kirjoitan vastaukseksi lapsenlapseni WhatsApp-viestiin. Pian tulee kuva valmiista palapelistä ja minä lähetän omani vielä keskeneräisestä Muumilaakson maisemasta. Vielä hiihtolomalla pelasimme ja leikimme yhdessä, mutta nyt koronan myötä yhdessä tekeminen on vaatinut kekseliäisyyttä. Pääsiäismunien etsintää ja virpomista on seurattu etäältä ja ikkunan takaa. Yhteiseen ruokapöytään voi istua perhekunnittain Teams-kokouksessa, vauvan kasvua ja lasten puuhia seurata valokuvista ja videoista tai jutella videoyhteydellä.
Yhteinen leikki
Isovanhemmuus on ainutlaatuinen mahdollisuus. Se syntyy lapsen kanssa yhdessä vietetystä ajasta, tarinoista ja leikistä. Lapsen kehitykselle leikki on välttämätöntä, mutta kyllä leikki on hyödyllistä myös aikuiselle. Lapsen innostusta oppia ja omaksua leikinomaisesti voidaan hyödyntää, kun opetetaan hänelle esimerkiksi arjen puuhia, tietoja ja hyviä tapoja. Itse en ole pullantuoksuinen mummo, mutta leipomisen ilon ja opit lapsenlapset ovat saaneet isomummolta, jonka luona olemme yhdessä vierailleet.
Miten leikki sitten eroaa vanhemman ja isovanhemman roolissa? Isovanhempana huomaan sitoutuvani lapsen touhuihin, leikkeihin ja peleihin intensiivisemmin kuin äitinä. Yhdessä vietetty aika on rajatumpaa ja siten myös arvokasta. Hetkeäkään ei halua hukata siitä ilosta, mitä on seurata ja osallistua lapsen maailmaan. Iän myötä ymmärtää, kuinka lyhyt aika lapsuus onkaan. Ja onhan yhdessäolo rennompaa, kun arjen kiire ja pääasiallinen kasvatusvastuu puuttuvat. Tutkimusten mukaan isovanhempien läsnäolo ja heidän tukensa perheelle vaikuttavat myönteisesti lasten hyvinvointiin ja osallistuvat isovanhemmat ovat myös terveempiä ja tyytyväisempiä elämäänsä.
Sukupolvisuhteet luovat turvaa
Monissa perheissä isovanhemmat asuvat kaukana. Välimatka ei estä isovanhempien ja lastenlasten läheistä suhdetta. Suhteen syntyminen edellyttää kuitenkin tilaa, jonka vanhempien täytyy antaa isovanhemmalle ja toisaalta isovanhemmalta tahtoa ja sitoutumista. Erityisesti uusperheissä ei-biologisilla isovanhemmilla voi kestää aikansa suhteen luomisessa. Lapsen kannalta tärkeintä on suhteen turvallisuus ja molemminpuolinen hyväksyntä, ei se onko kyseessä biologinen isovanhempi.
Monet lapset ovat saaneet nauttia myös päiväkodeissa varamummojen ja -vaarien leikkiseurasta. Tämä on tärkeää, sillä osa isovanhemmista ei kykene sairauden tai elämäntilanteensa vuoksi osallistumaan lastenlastensa elämään tai yhdessäolo ei ole turvallista. Myös jäsenyhdistyksistämme kannattaa kysyä varamummo- ja vaaritoiminnasta.
Vinkit etäleikkeihin
Tuleva Leikkipäivä haastoi miettimään, kuinka leikkiä lapsenlapsen kanssa etäyhteydellä. WhatsApp-puhelu on näppärä, koska puhelinta on helppo kuljettaa mukana ulkoillessakin.
Soita ja avaa ikkuna leikin maailmaan:
- lapset nauttivat siitä, kun isovanhempi seuraa ja kommentoi heidän leikkiään
- matkiminen on lapsista hauskaa ja tässä vauvatkin ovat taitavia
- roolileikit onnistuvat vaikkapa sorminukeilla, lego- tai eläinhahmoilla
- perinteisiä lautapelejä voi pelata niin, että toinen hallinnoi peliä ja toinen heittää noppaa tai jos molemmilla on sama peli, niin pelaamalla kahdella laudalla
- sadut ja lorut onnistuvat puhelimellakin, samoin monet sanaleikit, kuten ”Laiva on lastattu”
- musiikin kuuntelu ja levyraati, kumpikin voi esitellä lempikappaleitaan
- pihalta tai metsäretkiltä voi esitellä maisemia ja löytöjä, kuten hienoja kiviä
- vanhemmilta voi kysyä, pelaako lapsi jotain peliä, esimerkiksi Minecraft, mihin isovanhempikin voisi tutustua ja lapsi voisi opettaa pelaamaan yhdessä
Lapset ovat myös hyviä keksimään uusia tapoja leikkiä.
Leikitään yhdessä!
Pirjo Kotkamo
asiantuntija, Vaativan vauvatyön tiimi
Ensi- ja turvakotien liitto