Lelusuhteista kestävään leikkiin 

Leluilla on leikkiarvonsa. Lelut ovat mielihyvän ja mielikuvituksen ponnahduslautoja, jotka houkuttelevat monen ikäisiä leikkijöitä. Lelujen valmistusmateriaali, ulkonäkö, toiminnallisuus ja tarinankerronta kytkeytyvät ajatuksiin laadusta, leikkiarvosta ja kestävästä leikistä. Lelujen leikkiarvo koostuu toimivuuden ja laadukkuuden lisäksi myös tunneperäisestä suhtautumisesta näihin leikin välineisiin (Heljakka 2018).

Lelujen tarjoumat ovat fyysisiä, kuvitteellisia, toiminnallisia ja affektiivisia. Lelut joko massatuotettuina tai käsintehtyinä esineinä täyttävät tarkoituksensa eri tavoin esineleikeissä. Aikuiset voivat käyttää leluja koristetarkoituksiin, koska niihin liitetään esteettistä arvoa. Monille lelujen ulkonäkö on vain yksi monista syistä niille annetuista merkityksistä. Esineisiin liitetyt tarinat ovat tärkeitä myös lelujen kohdalla, koska ne kehittävät kiintymystunnetta (Fukuda 2010, s. 3). Lelut voivat toimia omistajilleen muusina ja leikkikumppaneina.

Mistä ihmisten ja esineiden välille rakentuvat “lelutarinat” alkavat ja päättyvät? Mihin lelut menevät, kun ne ovat täyttäneet tarkoituksensa leikkikaluina? Lelut ovat esineitä, jotka on suunniteltu tuottamaan iloa, mutta jotka usein poistuvat käytöstä, kun lapsen mielenkiinto leikkeihin muuttuu (Robertson-Fall 2021). Toisinaan ajatellaan, että lapset menettävät nopeasti kiinnostuksensa leluihin ja siirtyvät uusiin (Kline 1993, s. 224). Aikuisilla lelusuhteet ovat usein pitkäkestoisempia, niiden hankkiminen harkitumpaa ja lelujen säilytys sekä niistä luopuminen suunnitellumpaa (Heljakka 2013).

Leluleikkien elinkaari

Kaikilla tuotteilla on rajoitettu käyttöikä ja lelujen käyttöikä voi vaihdella paljonkin. Pitkäikäisyys ja lelun elinkaaren päätepiste ovat tärkeitä teemoja lelujen kestävyyttä arvioidessa. Monet vanhemmat ovat lelujen käyttöiän ohella kiinnostuneita niiden käyttöarvosta. Leluilta odotetaan monipuolisuutta, vaihtelevuutta ja uutuusarvoa (Calkin, julkaisuajankohta tuntematon). Leluilla on myös leikkiarvo, joka juontuu lelun eri ominaisuuksista—leikkiarvoltaan hyvien lelujen ajatellaan olevan opettavaisia, turvallisia, ikään sopivia, ergonomisia, yksinkertaisia, esteettisiä, miellyttäviä, monipuolisia, hauskoja ja laadultaan kestäviä (Heljakka 2013).

Lelujen esteettisyys on tärkeä asia, mutta niiden leikkiarvo johtuu ulottuvuuksista, jotka ylittävät niiden visuaalisuuden ja aineellisuuden. Yksi näkökohta leluihin on leikkijöiden leluihin muodostamat suhteet. Viime kädessä juuri leikkijät päättävät, loppuuko lelun tarina vai jatkavatko lelut elämäänsä “onnellisesti” kierrätystoiminnan ja uusikäytön kautta.

Kestävyys on tärkeä käsite myös lelujen suunnittelijoille. Kestävässä lelusuunnittelussa pyritään luomaan esineitä, jotka ovat ympäristöystävällisiä, eettisiä ja esteettisiä. “Lelujen valmistuksessa mielikuvituksen vauhdittaminen on avainasemassa haluttavuuden ylläpitämisessä” (Robertson-Fall 2021). Hyvä lelusuunnittelu voi johtaa sekä pitkäaikaiseen leikkimiseen että kestävään leluun (Rassi 2012).

Täydellinen lelu olisi Sheenanin ja Andrewsin (2009) mukaan:

  • sopiva sekä tytöille että pojille
  • vetoaisi aikuisiin ensisijaisina ostajina
  • olisi saatavilla kivijalkakaupoissa tai verkossa alle 30:n punnan hintaan (noin 35 euroa)
  • tarjoaisi opettavaista vaikutusta, loisi huomattavaa “leikkiarvoa” esim. interaktiivisuuden kautta, joka laajentuisi tai edistyisi lapsen kasvaessa
  • olisi turvallinen käyttää
  • mahdollistaisi helpon varastoinnin
  • olisi kierrätettävä
  • mahdollistaisi eri-ikäisten lasten leikkimisen samanaikaisesti
  • kehittäisi sukupolvien välistä vuorovaikutusta
  • hyötyisi oheistuotteista
  • tukisi monenlaista leikkimistä: lisää sosiaalisia taitoja, mielikuvitusta, koordinaatiota ja fyysistä kehitystä.
  • olisi kestävä ja hauska.

Esineillä on eräänlainen ”ura”—mistä esine tulee, kuka sen on tehnyt ja kenen käyttöön se päätyy. Jokainen tuote käy läpi kehitys- ja käyttöprosessin, joka alkaa sen suunnittelusta. Suunnittelusta ja valmistuksesta siirrytään hankintaan ja käyttöön ja lopuksi päädytään tuotteen purkamiseen tai hävittämiseen (Margolin 2002, s. 46). Tärkeää on myös pohtia, miten esineen käyttö muuttuu iän myötä ja mitä sille tapahtuu, kun se ei enää ole hyödyllinen käytössä (Appadurai 1986, s. 66). Voisi kuvitella, että Sheenanin ja Andrewsin yllä esittämien suunnittelutavoitteiden saavuttaminen johtaisi leluun, jonka käytöllä on pitkä elinkaari.

Lelujen elinkaaret lasten ja aikuisten leikeissä voivat vaihdella: ”Lapset haluavat tämän hetken leluja ja innovaatiota, sillä niistä puhutaan” (del Vecchio 2003, s. 132). Lasten kiintymyksen leluihin ajatellaan usein olevan tilapäistä, koska vanhat lelut korvataan nopeasti uusilla ja leluista tulee helposti esineitä, jotka hävitetään ilman syvällisempää pohdintaa.

“Siinä, missä aikuiset löytävät usein lohtua samasta vanhasta asiasta, ja vaatii vaivaa saada heidät kokeilemaan jotain uutta, lapset ovat juuri päinvastaisia; he syleilevät uutta”, kirjoittaa del Vecchio (2003). Aikuisilla leikkijöillä näyttää olevan vähemmän leluja kuin monilla lapsilla, elleivät he ole kovan luokan keräilijöitä. Lelujen pitäminen hyvässä kunnossa, niiden arvostaminen ja lelujen eteenpäin luovuttamisen ennakointi ovat yleisiä pohdintoja ja toimintoja aikuisten lelukulttuureissa kaupankäynnin lisäksi. Tällä tavalla aikuisten ”lelutarinat” näyttävät sisältävän enemmän harkintaa kuin lasten.

Fousteri ja Liamadis (2021, s. 590) väittävät, että luonteeltaan avoimiin leluihin liittyy vähemmän kulutusta, koska niitä voidaan käyttää leikissä yhä uudelleen luoden toistuvia merkityksellisiä kokemuksia. Kuitenkin myös avoimet leluesineet voivat rikkoutua ja mennä korjauskelvottomiksi. Kysymys lelusuhteiden kestosta ja leluesineiden kestävyydestä lelukulttuureissa on monimutkainen. —Lelujen aikasidonnaisuus viittaa lelusuhteiden moniin tasoihin; Lelut voidaan nähdä aikakoneina, aikakapseleina ja transformatiivisina, eli muutospotentiaalia sisältävinä esineinä suhteessa siihen, miten ymmärrämme ja koemme ajan kulumisen (Heljakka 2013).

On myös tärkeä päättää, kuinka luopua rakastetuista leluesineistä (Robertson-Fall 2021). Lelun elinkaaren lopussa, kun se siirtyy pois käytöstä tai rikkoutuu, herää kysymys lelun hävittämisestä tai lelutarinan jatkamisesta. Mikä on lelun kohtalo, kun se tulee tiensä päähän—jääkö se leikkikalujen kiertotalouteen, hajoaako se kierrätysmateriaaliksi johonkin muuhun tarkoitukseen vai päätyykö se jätteeksi kaatopaikalle tai vesistöihin?

Kestävästä lelusta kulttiesineeksi 

Käytän pitkäikäisyyden käsitettä pohtiessani sitä, miten tietyt lelut on suunniteltu kestämään aikaa. Kestävän suunnitteluprosessin avulla lelusuunnittelu tähtää sekä kestävyyteen käyttöesineinä kuin myös klassikkotuotteiden asemaan lelumarkkinoilla. Onnistuessaan tässä, voi leluista lopulta muodostua kulttiesineitä (Geraghty 2014).

Ostotapahtuman jälkeen lelut siirtyvät leikkikäyttöön. Kiinnostavaa kestävyysteeman kannalta on se, mitä leluille tapahtuu niiden elinkaaren lopussa. Toy Story. Leluelämää -sarjan elokuvissa lelut kierrätetään uusille leikkijöille ja ne palautetaan näin leikin piiriin uusien leikkijöiden myötä.  Robertson-Fallin (2021) mukaan todellisuudessa kuitenkin 80 % kaikista leluista päätyy kaatopaikalle, polttouuneihin tai valtamereen. Esimerkiksi Ranskassa noin 40 miljoonaa lelua päätyy jätteeksi joka vuosi. Tarvitaan siis paitsi kestävämpiä leluja, myös kestävään leikkiin kannustavia leikkivälineitä, jotka kutsuvat solmimaan leluihin pidempiaikaisia suhteita.

Kestävyysajattelu leluteollisuudessa

Lelusuunnittelu on keskeisessä asemassa, kun pohditaan lelujen käyttöikää. Leluja suunnittelevat ammattimaiset lelusuunnittelijat, jotka luovat uusia leluja omissa käsityöyrityksissään tai osana kansainvälistä leluteollisuutta. Leluteollisuus toimii pitkälti samalla tavalla kuin muotiteollisuus, jossa uudet materiaalit, tuotantotekniikat ja trendit vaikuttavat siihen, millaisia lelutuotteita markkinoille päätyy.

Transmediakulttuuri, eli eri mediarajat ylittävä kulttuuri—taide, televisio, elokuvat, graafinen suunnittelu, sarjakuvat ja musiikki vaikuttavat kaikki lelualan trendeihin. Tällä hetkellä lelusuunnitteluun vaikuttavat myös leikkijöiden itsensä luomat ja sosiaalisessa mediassa jakamat leikin muodot. Leikilliset digitaaliset sisällöt, kuten meemit, kuvaleikit eli valokuvat ja videot leviävät ja ”trendaavat” sosiaalisessa mediassa. Sieltä leluteollisuus poimii ideoita uusimpiin leluihin. Viime vuosina huomattaviksi lelutrendeiksi ovat muodostuneet esimerkiksi YouTubessa jaetut unboxaus-videot sekä niiden pohjalta suunnitellut lelusarjat. Unboxaus-videoissa avataan lelu- ja pelipakkauksia tuotteen sisältöä kommentoiden.

Maailman lelumarkkinoiden arvo ylitti 90 miljardia dollaria vuonna 2019 (Robertson-Fall 2021). Massatuotetut lelut suunnitellaan ja muotoillaan useimmiten Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Suurin osa lelunvalmistuksesta tapahtuu sen sijaan Aasiassa, useimmiten Kiinassa. Massatuotetut ja -markkinoidut lelut ostetaan joko koskemattomina uusina tuotteina hypermarketeista, kivijalkaliikkeistä ja verkkokaupoista, tai käytettyinä kirpputoreilta, lelutapahtumista ja verkon kaupallisilta alustoilta, kuten eBay:stä tai Etsy:stä.

Leluteollisuus on muotiteollisuutta, joka elää innovaatioiden, luovuuden ja ennakkoluulottoman tuotesuunnittelun kannattelemana. Perinteinen leluteollisuus, joka on keskittynyt fyysisiin ja analogisiin leikkivälineisiin on yhä enemmän sidoksissa teknologian kehitykseen. Siinä erityisesti digitaalisen viestintäteknologian, kuten mobiiliteknologian, sosiaalisen median sekä robotiikan alueisiin.

Kestävyysajattelu syntyy jo suunniteltaessa

Liiallisen ja loputtoman kulutuksen torjuminen on tärkeää kestäviä lelusuhteita pohdittaessa. Käsittelenkin seuraavaksi lelujen kiertotalouden eri puolia ja esitän ajatuksia siitä, miten ympäristönsuojelu osana lelujen kestävyyttä voi johtaa kestävään leikkiin ja vähentää jätteeksi päätyvien lelujen määrää.

Viimeisten kymmenen vuoden ajan leluteollisuudessa on ryhdytty kiinnittämään enemmän huomiota ympäristönsuojeluun ja ideologiaan, joka pyrkii vähentämään ihmisen toiminnan vaikutusta maapalloon ja sen asukkaisiin. Kasvu ja vastuu kulkevat käsi kädessä kestävässä ajattelussa: Ympäristöajattelu ja kestävään kehitykseen keskittyminen voivat tarjota mahdollisuuksia uusien markkinoiden syntymiselle.

Ympäristöystävällisyys voi tarkoittaa leluissa käyttöturvallisuutta, ekologiset näkökannat huomioivia standardeja ja käytäntöjä. Se voi tarkoittaa, innovatiivisia ”vihreitä” tuotteita ja periaatteita, kuten hiilijalanjäljen vähentämistä, tuotteiden muokkaamista entistä turvallisemmiksi ja vähemmän myrkyllisiksi, sekä aikaisempaa vähempää valmistusmateriaalien käyttöä ja energiankulutusta (Auerbach 2009). Pyrkimys kestävään leluteollisuuteen merkitsee myös panostusta sosiaaliseen kestävyyteen: “Leluilla, jotka ottavat kantaa ympäristöystävällisyyteen, osallisuuteen, kestävyyteen, terveyteen, hyvinvointiin ja tasa-arvoon on epäilemättä sosiaalinen vaikutus”, sanovat Fousteri & Liamadis (2021, s. 591).

Lelujen materiaalit ja kemikaalit 

Koska lelut ja lelusarjat edustavat useimmiten fyysisiä ja aineellisia kokonaisuuksia, ovat niiden tuotannon elinkaaret ratkaisevia kestävyyden kannalta. Leluteollisuutta säätelevät tiukat säännöt ja direktiivit, jotka koskevat erityisesti lelun käyttöturvallisuutta. Leluja koskevat esimerkiksi pakolliset määräykset, jotka liittyvät suunnitteluun, merkintöihin ja mahdollisesti haitallisten aineiden sallittuihin tasoihin, esimerkiksi ftalaatin osalta (Monks 2011, s. 180–181). Ftalaattien lisäksi lyijymaali ja magneetit on viimeisten vuosien aikana listattu mahdollisiksi turvallisuusuhkiksi leluteollisuudessa (Oppenheimer 2009).

Muovi ylipäänsä näyttää herättävän edelleen eniten huolta lelumarkkinoilla. Muoviuutteen keksi vuonna 1897 William Harbutt. Muovia valmistettiin ensimmäisen kerran kaupallisesti vuonna 1900 (Lambert, julkaisuajankohta tuntematon). Sodan jälkeisellä 1900-luvulla muovista tuli lelujen ”ruumiillistuma”. 1970- ja 1980-lukujen tekniset lelut valmistettiin pääasiassa muovista. Leikkiautojen ja -junien lisäksi rakennuspalikkasarjojen valmistuksen raaka-aineina käytettiin polystyreeniä, polyeteeniä ja muita synteettisiä materiaaleja. Muovi on edelleen monien leluyritysten merkittävin kestävään kehitykseen liittyvä huolenaihe (Sánchez 2021), koska se on eniten käytetty materiaali leluissa. 90 % kaikista leluista valmistetaan tällä hetkellä muovista, joka voi olla erittäin kestävä materiaali, mutta usein myös hauras ja rikkoutuva.

Hiljattain tehty tutkimus osoittaa länsimaalaisen lapsen omistavan keskimäärin 18 kilon verran muovisia leluja (Aurisano et al. 2021). Lelumäärät kodin tilassa voivat aiheuttaa lasten turvallisuusriskejä: YK:n ympäristöohjelma UNEP on julkaissut raportin, jossa todettiin, että 25 % lasten leluista sisältää haitallisia kemikaaleja (Tanskan teknillinen yliopisto 2021). Muoviset lelut sisältävät mahdollisesti myrkyllisiä materiaaleja, kuten BPA:ta, ftalaatteja, lyijyä, formaldehydiä, palonestoaineita ja PVC:tä (Garcia-Toledo, ei julkaisuajankohtaa). Euroopan ja Pohjoismaiden tiukat lelustandardit ja tullilaboratorion testausmenetelmät pyrkivät pitämään huolen siitä, ettei paikallisille lelumarkkinoille päätyisi vaarallisia leluja.

Mysteerileluista vaihtoehtoisiin valmismateriaaleihin 

Raaka-aineiden ohella voivat myös leikin muodot tuottaa jätettä. Esimerkiksi viime vuosina suuren suosion saavuttaneet unboxaus-lelut tuottavat valtavan määrän muovijätettä. Nykypäivän lelu- ja leikkikulttuurit ottavatkin yhä enemmän vaikutteita sosiaalisen median ilmiöistä. Näin myös unboxaus-videoista alkusysäyksen saaneet yllätyslelut. Leikin tavat, jotka liittyvät pakkausten purkamiseen, avaamiseen ja monenlaisiin laatikoihin, ovat inspiroineet lelualaa suunnittelemaan lukuisia tuotteita, joiden yllätyselementti perustuu juuri avaamiseen. Mysteerilelut vaativat runsaasti pakkausmateriaaleja. Esimerkiksi niin kutsutut blind box-lelut tuottavat huomattavan määrän jätettä, elleivät niiden pakkaukset ole uudelleenkäytettäviä tai biohajoavia.

Yksi maailman talousfoorumin tavoitteista vuodelle 2021 on vähentää kertakäyttöistä muovia 80 % ja maailmanlaajuista jätettä 15 % (WEF-tavoite 2021). Muovin tuotanto on voimakkaasti riippuvainen fossiilisista resursseista, kuten öljystä, hiilestä ja maakaasusta. Useat leluyritykset esittelevätkin nyt biopohjaisista, ympäristöystävällisistä muoveista valmistettuja leluja (Nürnberg Toy Fair lehdistötiedote, lokakuu 2021). Lelujen uudet materiaalivaihtoehdot, kuten maissi, kumi, bambu, villa ja korkki etsivät jo paikkaansa lelunvalmistuksessa.

Lähestymistapoja kestävään leikkiin

Lelujen elinkaaret liittyvät sekä materiaalin kestävyyteen että käsitteelliseen kestävyyteen. Ensimmäinen ulottuvuus on helppo ymmärtää, mutta mitä tarkoitetaan käsitteellisellä kestävyydellä? Yksi nykyaikaisen lelusuunnittelun tärkeimmistä tavoitteista pitäisi olla kestävien arvojen luominen leluille. Universaalien muotoiluperiaatteiden (Universal design principles) mukainen lelusuunnittelu pyrkii seuraavien kriteereiden täyttymiseen: Että: (1) lelu on houkutteleva, (2) lelun ehdottamat leikkitavat ovat selkeitä (3) lelu on helppokäyttöinen, (4) lelu on säädettävä (5) lelu edistää kehitystä ja (6) lelulla voidaan leikkiä eri tavoin. Näiden tavoitteiden saavuttaminen tuottaa leluja, jolla on käsitteellistä kestävyyttä.

“Kehittyvä lelu” on Wachtelin mukaan hauska käyttää ja mielenkiintoinen lapselle. Se on turvallinen ja kestävä sekä stimuloi luovuutta ja mielikuvitusta. Se rohkaisee uteliaisuuteen ja kekseliäisyyteen, on oppimisen väline ja leikkijälle haastava, mutta ei turhauttava. Kehittyvä lelu vaatii toistuvaa käyttöä ja pitkäikäisyyttä. Se ottaa lapsen mukaan vuorovaikutukseen ja vastaa lapsen kehittyviin tarpeisiin sekä on kustannustehokas (Wachtel 2012).

Aiemmin esittämäni ”wow-flow-glow” -teorian mukaan (Heljakka 2013) lelusuhteet kehittyvät lelun parissa koetusta ensi hetken ihastumisesta (wow) leikissä koettuun flow-tilaan, kun lelulla leikitään. Leikki taas johtaa hehkuun (glow) lelun ympärillä, kun leikkijä on jättänyt jälkensä siihen. Leikin hehku lisää monen mielestä lelun arvoa ja tällä tavalla sen käsitteellistä arvoa. Lelun kiinnostavuutta voidaan lisätä suunnittelemalla siihen toissijaisia wow-elementtejä, eli piilotettuja ja yllätyksellisiä tarjoumia (double-wow), jotka paljastuvat vasta leikin yhteydessä (Heljakka 2016a).

Aiemman lelututkimuksen mukaan useimmilla lelusarjoilla on kahden-kolmen vuoden elinikä (Fleming 1996, s. 116), mutta suhteet leluihin voivat olla pitkäkestoisempia (Heljakka 2013). Kestävät lelut tarjoavat leikille pidemmän elinkaaren ja niiden kestävyys voi tarkoittaa muutakin kuin materiaalista kestävyyttä. Seuraavassa esittelen muutamia lähestymistapoja kestävään leluleikkiin.

Kestävä leikki voidaan saavuttaa 

  • käyttämällä leluissa ympäristöystävällisiä ja kierrätettäviä raaka-aineita: Esimerkiksi LOL Surprise -lelut on valmistettu biohajoavista leluista muovia ja paperia vuodesta 2020. LEGO taas on asettanut tavoitteekseen valmistaa kaikki osansa uusiutuvista tai kierrätetyistä materiaaleista vuoteen 2030 mennessä. Tulevaisuuden muovit ovat biopohjaisia. Esimerkiksi Kaliforniassa toimiva Green Toys käyttää elintarviketeollisuudesta (maitopullot ja jogurttipurkit) kierrätettyä muovia uusien lelujen valmistukseen. Vuonna 2018 LEGO ryhtyi myös valmistamaan erilaisia elementtejä sokeriruo’osta saadusta polyeteenistä, kuten pehmeää, kestävää ja joustavaa muovia (Robertson-Fall 2021).

Yksi lähestymistapa kestävään lelusuunnitteluun on muovin välttäminen kokonaan käyttämällä muita materiaaleja, kuten massiivipuuta, luonnonkumia ja orgaanista, ympäristöystävällistä kangasta.

  • edistämällä lelujen kierrätystä, uudelleenkäyttöä ja jakamismalleja: Tämä on yksi motiiveista Lego® Replay -aloitteen takana, joka kannustaa omistajia lahjoittamaan käytetyt LEGO-palikat hyväntekeväisyysjärjestöille. Aloitetta pilotoidaan parhaillaan Yhdysvalloissa ja se on yksi yrityksen ensimmäisistä askeleista kohti lelujen kiertotaloutta. Kalifornialainen Toy-Cycle yritys on perustanut jälleenmyyntialustan ja -lähetysjärjestelmän, jonka avulla käytöstä poistuneet lelut voidaan toimittaa suoraan yritykselle lajittelua ja uudelleenmyyntiä varten. Samoin ranskalainen Rejoué on myös kerännyt käytettyjä leluja puhdistettavaksi, korjattavaksi ja jälleenmyyntiin jo vuodesta 2012. Näin on säästynyt 300 tonnia leluja kaatopaikalta. Muita esimerkkejä lelujen kierrätyspalveluista edustavat Hongkongissa toimiva Baton ja Iso-Britanniassa Whirli (Robertson-Fall 2021).
  • kehittämällä korjausratkaisuja rikkoutuneille leluille. 3D-tulostusteknologian valmistaja Dagoma on perustanut Toy Rescuen, joka tarjoaa varaosia rikkoutuneille leluille. Dagoma on luonut 3D-tulostettavan kirjaston suosituimpien lelujen yleisimmin kadonneista tai rikkoutuneista osista viimeisen 40 vuoden aikana. Se sisältää nukkejen käsivarsia, dinosaurusten häntiä, auton pyöriä ja lukemattomia muita osia, jotka voidaan liittää korjattaviin leluihin. Tiedostoja voidaan pyytää myös osista, joita ei tällä hetkellä ole kirjastossa (Robertson-Fall 2021). Kaikki rikkinäiset lelut eivät kuitenkaan sovellu korjattavaksi ja kuluneet sekä väriltään himmentyneet muovilelut tulee kierrättää (Garcia-Toledo, julkaisuajankohta tuntematon).
  • leluilla, jotka korostavat sosiaalista vastuuta: Lelut ovat lähes aina jossain määrin opettavaisia, jopa ilman ensisijaisesti pedagogista tarkoitusta (Calkin, julkaisuajankohta tuntematon). Lelut, jotka kannustavat lapsia olemaan vastuullisempia, on lelumarkkinoilla näkyvä trendi. Lelut voivat auttaa lapsia ymmärtämään monimutkaisia ilmiöitä yksinkertaistamalla ja selventämällä niitä. Leikissä näitä leluja voidaan käyttää selittämään aiheita, kuten ympäristö ja ilmastonmuutos (Nürnberg Toy Fair Lehdistötiedote, lokakuu 2021). Myös sosiaaliseen kestävyyteen liittyvää empatiaa korostavat lelut ovat yleistyneet lelumarkkinoilla viime vuosien aikana.
  • yhdistämällä ympäristöarvot leikkiin: Kestävyyttä tulee opettaa jo pienille lapsille, jotta he oppivat juurruttamaan ympäristötietoisia käytäntöjä jokapäiväiseen elämäänsä. Lapsille voidaan opettaa kierrätystä, eläimistä huolehtimista ja kestävää ajattelua. “Lapset eivät ole koskaan liian nuoria oppimaan kestävyyden tärkeydestä tai omaksumaan ympäristöystävällisiä tapoja” (Genious of Play Team 2021).

Lopuksi

Planeetta Maan resurssit ovat rajalliset. Leluista ei tulisi kasvaa ulos nopeaan tahtiin, kuten Sutton-Smith huomauttaa: ”Lelujen pitäisi kiinnittyä mielikuvitukseen ja kuvittelun pitäisi kasvattaa niitä” (The Paradoxes of Toys). Tavoitteena on siis kehittää ymmärrystä kestävämmistä leluista ja kestävästä leikistä, sekä kestävistä lelusuhteista. Materiaalilähtöisen kestävyysajattelun mukaan leikkivälineet tulisi suunnitella tietoisesti niin, että ne voidaan joko kierrättää leikkijältä toiselle tai siten, että niiden raaka-ainetta voidaan hyödyntää helpommin joko uusien lelujen tai muiden tuotteiden valmistuksessa.

Pitkäkestoisen leikin näkökulmasta ”pitäisi lelujen tarjota lapsille välitöntä menestystä. Samalla niiden tulisi antaa leikkijöille mahdollisuus pitkäaikaiseen sitoutumiseen—ehkä viikkojen tai kuukausien edestä mahdollisuuksia—tutkia ja ymmärtää lelun koko monimutkaisuus”, sanoo lelu- ja leikintutkija Brian Sutton-Smith (The Psychology of Toys and Play, s. 3). Elkind (2007) väittää, että jos lapsilla on liikaa leluja ja ne ovat aina saatavilla, on leluihin vaikea kiintyä ja valita ne, jotka stimuloivat mielikuvitusta.

Monet aikuiset ja vanhemmat kysyvät usein: “Kuinka monta lelua lapsi todella tarvitsee?” Ja jatkan kysymällä: “Kuinka monta lelua kukaan tarvitsee?”. Lokakuussa 2021 kaksi 10–11-vuotiasta koululaista kirjoitti suomalaiseen sanomalehteen mielipideartikkelin siitä, kuinka ilmastonmuutos on vakava asia. He kirjoittivat: “Voin itse vaikuttaa ilmastonmuutokseen ajattelemalla: Tarvitsenko uusia leluja?” (Merimets & Mäkelä 2021). Nykypäivän lapset eivät siis ole vain enemmän tietoisia ilmastonmuutoksen riskeistä kuin heidän vanhempansa milloinkaan olivat nuoruudessaan, mutta vaikuttavat myös tiedostavilta ja proaktiivisilta ympäristöön ja kulutukseen liittyvissä asioissa, jopa leluostosten kannalta.

Joidenkin käsitysten mukaan lapsi ei tarvitse kaupallisia leluja kehityksenä tueksi. Varhaiskasvatuksen professori Kristiina Kumpulainen toteaa, että lelun käsite on laaja. Lapsi tarvitsee välineitä leikkiin, mutta leikki voi olla peräisin jokapäiväisistä esineistä, kuten pahvilaatikoista, kepeistä, kivistä ja keittiötarvikkeista. Ajallisesti lelumieltymykset ovat kiinnittyneet kunkin ajan ympäristöön ja kulttuuriin. Kysymykset kohdistuvat usein tilankäyttöön, rauhalliseen ilmapiiriin, leikkimismahdollisuuksiin ja esteettisiin mieltymyksiin, kun keskustellaan leluista kodin piirissä. Lapset tulisikin ottaa mukaan keskusteluun leluista ja niiden käytöstä, Kumpulainen suosittelee (Kuluttavia kysymyksiä 2021).

Lapsilta voidaan kysyä, millaisista leluista he pitävät ja miten ne voidaan sijoittaa kotiin. Ja onko lastenhuoneessa leluja, joita ei enää käytetä – ja mitä niille voitaisiin tehdä (Kuluttavia kysymyksiä 2021). Voidaan myös kysyä, millaisen ekologisen jalanjäljen lelut jättävät, mistä lelut tulevat, voidaanko ne korjata ja mihin lelut menevät, kun niitä ei enää tarvita. Keskustelu lelujen kestävyydestä on välttämätön aihe ekologisen ajattelun opettamisessa (Kuluttavia kysymyksiä 2021).

Lelujen omistaminen, lelutuotanto ja leikkitavat ovat toiminnan kulmakiviä lelujen kiertotaloudessa, kun leluvalmistajat ajattelevat teollisuudenalan tulevaisuutta. Kiertotalous on tuotannon ja kulutuksen malli, johon kuuluu jakaminen, olemassa olevien materiaalien ja tuotteiden uudelleenkäyttö, korjaus, kunnostus ja kierrätys. Kiertotaloudessa pidennetään tuotteiden elinkaarta. Käytännössä se tarkoittaa jätteen vähentämistä mahdollisimman pieneksi. Kun tuote saavuttaa käyttöikänsä lopun, sen materiaalit säilytetään taloudessa aina kun mahdollista. Kiertotaloudessa materiaaleja voidaan käyttää tuottavasti uudestaan ja uudestaan, luoden siten lisäarvoa. (Euroopan parlamentti 2021)

Pitkäkestoisista lelusuhteista keskustellessa voimme kysyä, milloin ja miten vietämme aikaa lelun kanssa, mikä on lelun kyky kestää aikaa, ja kuinka lelu toimii muistisäiliönä. Lelu on siis esine, joka mahdollistaa tarkastelun monilla aikatasoilla menneisyydessä ja nyt. Toisaalta voimme kysyä, kuinka lelu onnistuu herättämään leikkijässään nostalgiaa. Lelusuunnittelun näkökulmasta saatamme kysyä, kuinka leluihin voidaan suunnitella kestävyyttä niin, että niillä tulee olemaan mahdollisimman pitkä elinkaari (Heljakka 2013). Lelusuunnittelijoiden tulisikin pohtia jatkossa yhä enemmän sitä, että myös massatuotetuissa leluissa säilyisi pitkäkestoinen leikkiarvo—ja ne mahdollistaisivat entistä paremmin muokkaamisen, kuten personoinnin, räätälöinnin ja korjauksen.

Yksi kehityskuluista, jonka olen myös havainnut lelututkimusta tehdessäni, on kulttuurin laajempi ja viime vuosina vahvistunut lelullistumiskehitys esimerkiksi taiteen ja muotoilun aloilla. Kuvataiteilijat käyttävät teoksissaan yhä useammin leluja sekä raakamateriaalina että inspiraatiolähteenään. Muotoilussa lelullistuminen näkyy mm. lelumaisina huonekaluna ja sisustusesineinä sekä muodissa asusteissa, joiden estetiikka on tuttu lelujen muodoista, väreistä ja hahmoista. Kulttuurin kokonaisvaltaisempi lelullistuminen voi mielestäni osaltaan edistää mahdollisuuksia lelujen kierrätykselle taiteen ja muotoilun alueilla.

Vaikka nykyajan lelusuunnittelijat joutuvat kiinnittämään erityistä huomiota turvallisuuden, laadun ja kestävyyden näkökulmiin, vaatii kestävä ajattelu enemmän toimenpiteitä vastuullisuuden, uusiutuvien ja kierrätettyjen luonnonvarojen osalta. Leluteollisuus on huomioinut nämä vaatimukset vuoden 2022 messujensa pääteemassa julkaistessaan “megatrendinsä” vuodelle 2022, nimittäin “Toys go Green”, joka näyttää edistävän myönteistä kehitystä lelujen kestävyyden kannalta. Ja mitä tulee itse leluleikkijöihin, samoin kuin varhaiskasvattajiin ja pienten lasten vanhempiin—tulisi kaikkien lelulukutaitoon (Sutton-Smith 1986) sisältyä ympäristömyönteinen näkökulma. Siinä tavoitteena on vähemmän ympäristöä kuormittava, kestävä leluleikki.

Katriina Heljakka
Leikin asiantuntija 

Kirjoitus on tiivistelmä Toys & Sustainability -teoksessa julkaistusta englanninkielisestä tutkimusartikkelista: Heljakka, K. (2022). On Longevity and Lost Toys: Sustainable Approaches to Toy Design and Contemporary Play. Teoksessa Toys and Sustainability (19-37). Springer, Singapore. https://link.springer.com/chapter/10.1007/978-981-16-9673-2_2

 

Lähteet 

Appadurai, A. (Toim.) (1986). The social life of things. Commodities in cultural perspective. Cambridge University Press.

Auerbach, S. (2009). The art of the toy. A view and analysis for toy design. Julkaisematon tutkimuspaperi.

Aurisano, N., Huang, L., Milà i Canals, L., Jolliet, O., & Fantke, P. (2021). Chemicals of concern in plastic toys. Environment International, 2021, s. 146, 106194.

Calkin, T. (n.d.). Whimmydiddles, whirligigs, and capital punishment: A history of toys and games, being a partial and idiosyncratic exploration of several centuries of developments, focusing largely on Europe and North America. Lähteessä https://viralnet-v4.net/2017/01/06/whimmydiddles-whirligigs-and-capital-punishment-a-history-of-toys-and-games-being-a-partial-and-idiosyncratic-exploration-of-several-centuries-of-developments-focusing-largely-on-europe-and-north/

Cambridge Dictionary. (2021). Sustainability.

del Vecchio, G. (2003). The blockbuster toy! How to invent the next BIG thing. Pelican Publishing Company.

Elkind, J. (2007). The power of play. Da Capo Press.

European Parliament. (2021). Circular economy: Definition, importance and benefits. https://www.europarl.europa.eu/news/en/headlines/economy/20151201STO05603/circular-economy-definition-importance-and-benefits

Fleming, D. (1996). Powerplay. Manchester University Press.

Fousteri, A., & Liamadis, G. D. (2021). Toy stories for the common good. Teoksessa M. Botta & S. Junginger (Toim.), Swiss Design Network Symposium 2021 Conference Proceedings “Design as Common Good: Framing Design through Pluralism and Social Values” (ss. 584–599). Online conference, 25–26 March.

Fukuda, S. (2010). Creative consumers and how we can meet their expectations. In Proceedings of the first international conference on design creativity (ICDC2010). Kobe, Japan.

Future Learn. (2021). 50 of the biggest sustainability questions answered.

Garcia-Toledo, A. (julkaisuajankohta tuntematon). Toxic materials you’ll be shocked to find in toys. The Tot. Lähteessä https://www.thetot.com/baby/toxic-materials-youll-be-shocked-to-find-in-toys/

Genious of Play Team. (2021). 4 tips to raise earth-conscious kids.

Geraghty, L. (2014). Cult collectors. Nostalgia, fandom and collecting popular culture. Routledge.

Heinimaa, M. (2005). Sankarilliset lelut [Heroic toys]. Atena kustannus Oy.

Heljakka, K. (2013). Principles of play(fulness) in contemporary toy cultures. From wow to flow to glow. Doctoral dissertation. Helsinki: Aalto University.

Heliakka, K. (2016a). Contemporary toys, adults, and creative material culture: From wow to flow to glow. Teoksessa A. Malinovska & K. Lebek (Toim.), Materiality and popular culture: The popular life of things (ss. 249–261). Taylor & Francis.

Heljakka, K. (2016b). Strategies of social screen play(ers) across the ecosystem of play: Toys, games and hybrid social play in technologically mediated playscapes. WiderScreen, 1–2/2016.

Heljakka,K. (2021). From playborers and kidults to toy players: Adults who play for pleasure,work, and leisure. Teoksessa M. O., Alemany R.W. Belk (Toim.), Like a child would do. An interdisciplinary approach to childlikeness in past and current societies (ss. 177–193). Universitas Press.

Heljakka, K., & Ihamäki, P. (2018). Preschoolers learning with the internet of toys: From toy-based edutainment to transmedia literacy. Seminar.net, 14(1), 85–102.

Henricks, T. (2008, Fall). The nature of play. An overview. American Journal of Play, 1(2), 157–180.

Hunter, R. Jr., & Waddell, M. E. (2008). Toybox leadership. Leadership lessons from the toys you loved as a child. Thomas Nelson.

Ihamäki, P., & Heljakka, K. (2018). Smart toys for game-based and toy-based learning. A study of toy marketers’, preschool teachers’ and parents’ perspectives on play. The Eleventh International Conference on Advances in Human-Oriented and Personalized Mechanisms, Technologies and Services, CENTRIC, 14–18.

Kline, S. (1993). Out of the garden: Toys and children’s culture in the age of TV marketing. Verso.

Kuluttavia kysymyksiä. (2021). Paljonko leluja lapsi tarvitsee? Lapsemme 3/2021 Kuluttavia kysymyksiä.

Lambert, T. (julkaisuajankohta tuntematon). A brief history of toys.

Margolin, V. (2002). Politics of the artificial. The University of Chicago Press.

Merimets, M., & Mäkelä, M. (2021). Ilmastonmuutos on vakava asia, me voimme pysäyttää sen. Satakunnan Kansa Mielipide, B2. 8.10.2021.

Miller, D. (2008). The comfort of things. Polity Press.

Monks, S. (2011). Toy Town. How a Hong Kong industry played a global game as told to Sarah Monks. Toy Manufacturers’ Association of Hong Kong by PPP Company Ltd.

Nachmanovitz, S. (1990). Free play: Improvisation in life and art. Penguin/Tarcher.

Niebelschuetz, M. (2021). The importance of sustainability in play.

Nuremberg International Toy Fair. (2020). Trend presentation at Spielwarenmesse 2020.

Oppenheimer, J. (2009). Toy monster. The big, bad world of Mattel. Wiley.

Paavilainen, J., Heljakka, K., Arjoranta, J., Kankainen, V., Lahdenperä, L., Koskinen, E., Kinnunen, J., Sihvonen, L., Nummenmaa, T., Mäyrä, F., & Koskimaa, R. (2018). Hybrid social play final report. Trim Research Reports (26).

Phoenix, W. (2006). Plastic culture. How Japanese toys conquered the world. Kodansha International.

Play it! (2013, February 2). A feel for trends. Daily News by Das Spielzeug, Spielwarenmesse

International Toy Fair Nürnberg publication, 30.01.-04.02.2013.

Rasmussen, T. H. (1999). The virtual world of toys—Playing with toys in a Danish preschool. Teoksessa Berg, L.-E., Nelson, A., & Svensson, K. (Toim.), Toys in educational and sociocultural context. Toy research in the late twentieth century. Part 2. Selection of papers presented at the International Toy Research Conference, Halmstad University, Sweden June, 1996, 47–57.

Rassi, J. (2012). ”Hyvät, pahat ja hassut lelut”. Näyttelytekstit, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä, 21.3.2012–10.3.2013.

Rinker, H. L. (1991). Collector’s guide to toys, games and puzzles. Wallace-Homestead Book Company.

Robertson-Fall, T. (2021, February 10). Creating a circular economy for toys. Solutions to design out waste and pollution. Ellen MacArthur Foundation.

Sánchez, S. (2021). TOY BY TOY. Understanding the challenges and opportunities that sustainability presents for the toy industry. Lähteessä https://sonia-sanchez.com/toy-industry/

Sawaya, N. (julkaisuajankohta tuntematon). Art of the brick. Quirky LEGO facts. Lähteessä https://www.fi.edu/sites/default/files/PressKit_ArtOfTheBrick_Quirky_LEGO_Facts.pdf

Sheenan, M., & Andrews, P. (2009, February 14–27). Future toys. Engineering&Technology, 2009, 94–95.

Sutton-Smith, B. (julkaisuajankohta tuntematon). The paradoxes of toys. Notes. Brian Sutton-Smith archives, The Strong National Museum of Play.

Sutton-Smith, B. (julkaisuajankohta tuntematon). The psychology of toys and play. Lehdistötiedote. Harshe- Rotman & Druck Inc.

Sutton-Smith, B. (1986). Toys as culture. Gardner Press.

The Center for Universal Design. (1997). The principles of universal design. Version 2.0. North Carolina State University.

Technical University of Denmark (2021, February 22). Potentially harmful chemicals found in plastic toys. Science Daily. Lähteessä https://www.man.dtu.dk/english/nyheder/2021/02/potentially-harmful-chemicals-found-in-plastic-toys??id=b39f695a-fe5c-4f23-b3b4-edd9d9f7c8ee

Thibault, M. (2017). The meaning of play. A theory of playfulness, toys and games as cultural semiotic devices. Unpublished doctoral dissertation, University of Turin.

Wachtel, P. (2012, February). Toys that grow with kids. Gifts and Decorative Accessories, No. 112.

Walker, S. (2006). Sustainable by design. Explorations in theory and practice. Earthscan.

WEF Goal. (2021). World Economic Forum. Sustainable development impact summit. Lähteessä  https://www.weforum.org/events/sustainable-development-impact-summit-2021

Jaa artikkeli: