LEIKKIVIIKKO TULEE! Oletko valmis palloilemaan?

Huhtikuussa pallot saavat ilon kautta vauhtia, kun leikitään vastuullisen ja fiksun tulevaisuuden puolesta. Hauskasti, kotoisasti, yksin, kaksin, päiväkodissa, koulussa, työyhteisössä – ja vaikka missä!

Leikkien pallon puolesta -leikkiviikolla keskustelu kääntyy niin vastuullisuusasioihin kuin huiman suosion saavuttaneeseen leikkivälineeseen – palloon!

Huoli pallomme turvallisuudesta on luontevasti siirtynyt keskusteluun myös liikunnassa ja urheilussa: onko toimintamme varmasti luotettavaa ja ekologista? Yhä useampi liikunta- ja urheiluseura miettii aiempaa tarkemmin omaa vaikutustaan luontoon ja sen kantokykyyn. Harrastajien ja perheiden toimet peliväli­neiden ja asusteiden kierrättäjinä tuovat oman lisänsä pallon puolesta.

Liikunnassa ja urheilussa pallolla on pitkä historia leikki- ja pelivälineenä. Se tuottaa meille iloa koko ihmisiän, lapsista vanhuksiin. Lisäksi se kokoaa maapallomme kansoja ja kulttuureita yhteen. Pallon ympärille kerääntyy vuosittain paitsi kaveruksia myös huippujoukkueita – miljoonia faneja unohtamatta. Pallo onkin ehdottomasti ansainnut suositun ja vankan asemansa peleissä ja leikeissä.

Leikit, pelit ja liikunta luovat keskinäistä yhteyttä. Ne keräävät meidät yhteen kokemaan jännitystä, osallistumisen riemua ja innostusta. Mielekäs yhdessä olemisen tunne sekä yhteisiin tavoitteisiin pyrkiminen parantavat kykyämme ymmärtää muita, vaikkei yhteistä kieltä löytyisikään. Ei ihme, että jalkapalloa kutsutaan yhdeksi maailman puhutuimmista kielistä!

Joka potku ja heitto lisäävät pelaajansa ja siten koko yhteisön hyvinvointia. Liikkuminen, leikkiminen ja pelailu on kivaa – ja nyt on täydellinen aika tulla mukaan! Leikkiviikko alkaa maanantaina 18.4 ja me olemme mukana. Olethan sinäkin?

Leikkisin terveisin,

Marianna Tarhala
Suomen Olympiakomitea

 

Mikä leikki sinua eniten liikuttaa? Polttopallo, kirkonrotta, sairaalahippa, Lontoon bussi, pitkä hyppis, twisti… 

Leikkiviikko alkaa 18.4.2022 ja huipentuu lauantaina 23.4.2022 valtakunnalliseen leikkipäivään.

Iloa ja liikettä leikkiviikolle löydät mm. Lasten Liikkeen vipinävinkeistä.

Unelmien liikuntapäivää vietetään 10.5.2022. Tule mukaan liikkumaan ja leikkimään!

#leikkipäivä #unelmienliikuntapäivä #lastenliike #olympiakomitea

Jaa artikkeli: