Leikkiä kaikille ja kaikkialle!

Aloitin nykyisessä työssäni vain pari kuukautta sitten, joten aika on kulunut kesälomalaisten tuuraamiseen ja uusiin asioihin tutustumiseen. Aikaisemmat työni ovat olleet hieman kuivempien asioiden parissa ja vakavassa hengessä, joten ajattelin käsitellä leikkiä vanhojen tapojeni mukaan ja tuoda esille miten arvokasta työtä Leikkipäivä-verkoston kaltaiset yhteisöt tekevät!

Leikkiminen jää harmillisen usein muiden asioiden jalkoihin ja vain hyvin harvoin uutiskynnys ylitetään. Esimerkiksi voisi nostaa kuinka Yuval Noah Hararin kirja ”Sapiens – Ihmisen lyhyt historia” sai suuren suosion ja herätti keskustelua, mutta kuinka moni tietää Johan Huizingan ” Homo Ludens – Leikkivä Ihminen”. Teos on toki vanha, mutta mielestäni on hassua, miten se ei ole tullut esille uudelleen. Mielestäni kirja on yleissivistyksen kannalta olennainen teos, sillä vaikka tärkeät asiat eivät ole leikin asia, voisi leikillä olla tärkeä rooli ratkaisujen kehittämisessä. Otetaan muutamia esimerkkejä.

Anna lapsen leikille mahdollisuus

Uudet koululaiset aloittavat jälleen koulutiensä ja vanhat palaavat kulkemaan oppipolkujansa, joten oppilaat pääsevät istumaan taas pulpettiensa ääreen. Oppilailla tulee olla myös mahdollisuuksia hyödyntää luovuuttaan ja päästellä höyryjä, jotta he jaksaisivat keskittyä myös hieman hankalampiin aiheisiin. Leikkiä voitaisiin hyödyntää yhä enemmän eri oppiaineiden opiskelussa, erityisesti luonnontieteissä, sillä lapset ovat luonnostaan uteliaita ja tutustuvat maailmaan kokeilun ja tutkimisen kautta.

Jotta lapsilla olisi mahdollisuus toteuttaa itseään leikin kautta, aikuisten tehtävänä on varmistaa mahdollisuudet tähän. Yhteiskunnalla on tässä tärkeä tehtävä, mutta erityisesti vanhempien pitäisi kotona näyttää esimerkkiä. Helsingin Sanomien artikkeli käsitteli aihetta mallikkaasti ja tutkija Arto Laukkasta lainatakseni ”Kun lapsi saa mahdollisuuden, hän liikkuu luonnostaan melkein joka paikassa. Aikuisen tärkeä tehtävä on mahdollistaa tämä ja touhuta yhdessä lapsen kanssa.”

Leikin rooli on tärkeä läheisten suhteiden luomisessa lasten ja vanhempien välille, sillä leikkiin heittäytyminen mahdollistaa hellyydenosoitukset ilman muodollisuuksia. Perinneleikit Ry kuvasi aiheeseen liittyen videon, jossa tuli esille, kuinka lapsuuden leikkeihin liittyvät muistot säilyvät pitkälle vanhuuteen asti.

Leikki edistää luovuutta

Nykyään puhutaan paljon myös työn murroksesta ja kuinka ihmisten hyvinvointi ja tuottavuus voitaisiin turvata. Digitalisaatio ja automatisaatio siirtää perinteisiä töitä kasvavissa määrin ajatustyöhön, joten ihmisten henkisestä hyvinvoinnista ja luovuudesta tulisikin pitää entistä parempaa huolta. Leikin periaatteiden hyödyntämistä tulisi hyödyntää enemmän asiantuntijoiden työskentelyssä, sillä leikki on luovalle ihmiselle syvästi ominaista ja auttaa kehittämään uusia ideoita, joten on sitä kautta kansantaloudellekin arvokasta.

Leikillä voisi olla huomattavasti suurempi rooli terveen suhteen luomisessa liikkumista kohtaan, mutta harvoin tätäkään asiaa käsitellään mediassa tai päättäjien keskuudessa. Leikin merkitys ihmisille on yleisesti hukkunut kaiken vakavamman alle, vaikka sillä voisi olla suuri rooli ratkaisujen kehittämisessä moniin suurimmista haasteistamme ihmisinä.

Perinneleikit ry leikkiä edistämässä

Sanotaan, että leikki on lasten työtä, mutta mielestämme leikin tulisi säilyä osa-aikaisena työnä vanhuuteen asti. Perinneleikit Ry pyrkii toimimaan leikkimisen ”ammattiyhdistysliikkeenä”, jotta yhä useammat ihmiset voisivat nauttia leikkimisestä sekä sen tuomista hyödyistä. Uskomme, että teot puhuvat puolestaan, joten olemme enemmän toimija kentällä kuin juhlapuheiden pitäjä. Nykyaikana on yhä tärkeämpää tuoda toimintansa esille näkyvämmin ja useammin, joten välillä pitää tehdä meteliä myös omasta toiminnastamme.

Julkaisemme joka vuosi kalenterin ja kirjan, jotka sisältävät leikkiohjeita, joilla kannustamme ihmisiä leikkimään itsenäisesti. Osallistumme moniin leikkitapahtumiin sekä tarjoamme esikouluryhmille ja koulujen iltapäiväkerhoille leikityksiä. Vuosien aikana oikeat leikkiautomme leikittäjineen ovat kiertäneet Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Sipoossa ja Tuusulassa. Nyt syyskaudella on Keravan vuoro.

Hankkeemme Leikkien liikkuu ja oppii huomaamatta, sai opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen, jonka seurauksena tarjoamme pääkaupunkiseudun kouluille oikeita Leikkioppitunteja, joiden aikana esimerkiksi matematiikkaa ja äidinkieltä opitaan leikin kautta. Seuraavana lukuvuonna Leikkioppitunnit toteutetaan Lahdessa, josta on tarkoitus siirtyä Turkuun. Pääasiassa oma liiketoimintamme mahdollistaa tämän ja olemme erittäin kiitollisia meitä tukeneille yrittäjille, jotka mahdollistavat tämänkaltaisen toiminnan.

Kaikille mukavaa loppukesää ja muistetaan, että leikkiminen kuuluu kaikille ja leikkimisen edistäminen ei ole leikinasia!

Pentti Linnamaa
Viestintä- ja kehityspäällikkö
Perinneleikit ry

Jaa artikkeli: