Leikkiä kaiken ikää
Kun lupauduin kirjoittamaan leikistä blogia, en aivan käsittänyt mitä tulin luvanneeksi. Tekstiin kun pitäisi upottaa myös asiaa siitä, miten leikki näkyy ja näyttäytyy edustamani organisaation toiminnassa. Äkkiseltään voi olla vaikea kuvitella miten Kuntaliiton toiminnassa leikki olisi näkyvillä. Tarkemmin asiaa pohtiessani tajusin, että aikuisten leikit ovat erilaisia ja eri muotoisia kuin lasten leikit. Tietyllä tavalla erilaiset työryhmät, verkostot, ryhmätyöt, työpajat ja vastaavat ovat aikuisten leikkejä. Aivan samalla tavalla roolitettuja kuin lasten kotileikit, autoleikit, roolileikit ja monet muut touhuilut. Me aikuiset emme vain ymmärrä sitä ja toimintatapamme aikuisina on usein melko totisia ja jäykkiä. Pitäisikö meidän joskus ottaa esimerkkiä lasten leikeistä?
Omassa työssäni harvoin pääsen kohtaamaan leikkiviä lapsia, vaikka leikkiminen varhaiskasvatukseen vahvasti kuuluu. On hyvä, että varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa leikki on vahvasti läsnä. Tämän soisi jatkuvan myös tulevaisuudessa, vaikka toimintakulttuurimme muuttuu. Toivottavasti varhaiskasvatuksen vahvat ammattilaiset jaksavat ylläpitää ja mahdollistaa lasten leikit myös jatkossa.
Olisi ilo, jos aikuiset tempautuisivat lasten leikkeihin mukaan. Voisiko vanhempainillat tai vastaavat tilaisuudet rakentua leikin ja leikkimisen kautta? Mitä jos varhaiskasvatuksen keinoin opettaisimme myös aikuiset leikkimään? Se voisi myös parantaa välillisesti monen vanhemman työpaikan ilmapiiriä ja innostaa jopa erilaisiin työpaikan leikkitempauksiin. Puhumattakaan vaikutuksista vanhempien ja lasten kotona tapahtuviin yhteisiin hetkiin. Millaiseltahan kuulostaisi olla Suomen innostavin ja leikkivin työpaikka?
Jos aikuiset jaksaisivat ja osaisivat tempautua mukaan lasten leikkeihin, voisimme oppia jotakin sellaista mitä olemme menettäneet kasvaessamme aikuisiksi. Samalla vanhemmuus ja vanhempana toimiminen saattaisi vahvistua ja isätkin innostuisivat suurin joukoin osallistumaan omien lastensa touhuihin. Varhaiskasvatukseen osallistuminen saattaisi myös kasvaa vanhempien myönteisten kokemusten lisääntyessä. Samalla syntyisi aivan uusi leikkikulttuuri, mihin voisi osallistua koko perhe. Leikki olisi tärkeä asia meille kaikille ja osa elämäämme syntymästä alkaen.
Nähtäväksi jää, toteutuuko mielikuvani tästä koskaan. Tiedän, että aihioita on olemassa, niitä on ollut aina. Olen saanut olla jo 1990-luvulla päiväkodissa toteuttamassa erilaisia koko perheen tilaisuuksia, jossa leikki ja ilo olivat vahvasti läsnä. Voisin haastaa kaikki ihmiset ja erityisesti esimiesasemassa olevat miettimään, miten lisätä leikkiä työssä. Ja jos et ole työelämässä, mietipä, miten uskallat leikkiä tai tempautua mukaan leikkiin joko lasten tai ystäviesi kanssa.
Leikistä on moneksi ja monesta on leikkijäksi, vapauta aivosi, älä ajattele vaan tempaudu mukaan!
Jarkko Lahtinen
kehittämispäällikkö
Kuntaliitto
Kuva: Vuokko Hurme