Leikki suojaa lapsen kehitystä ja tekee hyvää kaikenikäisille

Suomen Kulttuurirahasto käynnisti maaliskuun alussa 75-vuotisjuhlansa kunniaksi kolmivuotisen Koko Suomi leikkii -hankkeen. Hanke muistuttaa leikin merkityksestä ja innostaa kaikenikäisiä leikkimään yhdessä. Leikki on tärkeää, sillä se suojaa lapsen kehitystä. Yhteiset leikkihetket rikastuttavat myös aikuisten elämää. Hanke on otettu hyvin vastaan. Kesän aikana se on esillä monissa alueellisissa tapahtumissa.

Koko Suomi leikkii -hankkeen taustalla on huoli siitä, että lasten leikkiaika on lyhentynyt. Satujen, lukemisen, leikin ja mielikuvituksen rooli on vähentynyt, vaikka ne ovat lapsen kehityksen kannalta keskeisiä.

Leikkiessä lapselle syntyy kyky kuvitella ja mielikuvitus on kaiken luovuuden lähtökohta. Leikki on tärkeää myös jaettujen kokemusten vuoksi. Ilo, jonka lapsi ja aikuinen leikkiessään jakavat, on tärkeä lapsen psyykkistä kehitystä suojaava tekijä. Mitä enemmän jaamme ilon tunteita lapsen kanssa, sitä enemmän vahvistamme lasta, on lastenpsykiatri Tuula Tamminen kuvannut leikin merkitystä. Tuula Tamminen on Koko Suomi leikkii -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja.

Jo 16 Terhokerhoa

Koko Suomi leikkii -hankkeen tavoitteena on perustaa jokaiseen Suomen kuntaan vuoden 2016 loppuun mennessä kaikenikäisten yhteinen leikki- ja kohtaamispaikka, Terhokerho. Käytännön toteutuksesta vastaavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti, joiden vapaaehtoiset toimivat Terhokerhojen ohjaajina.

Vapaaehtoisten tueksi on palkattu kymmenen leikkilähettiä, jotka ovat aloittaneet työnsä vaiheittain kevään aikana. Heidän tehtävänään on auttaa paikallisosastoja ja -yhdistyksiä suunnittelemaan ja käynnistämään Terhokerhoja.

Leikin edistäminen on otettu innokkaasti vastaan ja ensimmäiset 16 Terhokerhoa aloittivat j0 kevään ja kesän aikana. Seuraavat 12 käynnistyvät lomien jälkeen. Jo aloittaneissa Terhokerhoissa on ollut hyvin monenlaista toimintaa, muun muassa pihaleikkejä, pelejä, askartelua ja tarinoiden kuuntelua. Parasta sekä osallistujien että ohjaajien mielestä on, että Terhokerhossa ei ole kiirettä vaan kaikilla on aikaa keskittyä yhdessä olemiseen. Niille vanhemmille ihmisille, joilla ei ole lapsenlapsia tai he asuvat kaukana, Terhokerho on tarjonnut mahdollisuuden tavata lapsia ja jakaa esimerkiksi omia lapsuuden kokemuksia heidän kanssaan.

Leikki esillä kesätapahtumissa

Koko Suomi leikkii -hankkeeseen voi tutustua kesän aikana eri tapahtumissa, joissa leikkilähetit leikittävät ja esittelevät Terhokerhojen toimintaa:

KAINUU JA POHJOIS-POHJANMAA 
leikkilähetti Piia Tuhkanen, p. 044 0205 142, piia.tuhkanen@mll.fi (lomalla 21. – 31.7.)

Vuolijoki

  • la 12.7. klo 10.00-17.00 Wanhan ajan maatalousnäyttely, Riihipihan museoalue

Kajaani

  • ma 14.7. klo 12.00-15.00 Lastenpäivä, Kyläjuhlat
  • to 17.7. klo 12.00-16.00 Pelipäivä, Kyläjuhlat
  • su 24.8. klo 14.00-17.00 Iltamatanssit, Jormuan Lava

KESKI-SUOMI
leikkilähetti Taija Savolainen, p. 044 975 8696, taija.savolainen@punainenristi.fi (lomalla 11.7. – 27.7.)

  • Äänekoski pe 15.8. klo 18.00-21.00 Elorieha-tapahtuma Äänekosken kaupungintalon ympäristössä

LAPPI
leikkilähetti Raili Pokka-Mattanen, p. 040 545 1566, raili.pokka-mattanen@punainenristi.fi

  • Sodankylä la 19.7. (kellonaika varmistuu myöhemmin) Mölinä-päivä, Kitisenrannan sali
  • Ranua la 2.8., klo 10.00 alkaen Hillamarkkinat, Ranuan urheilukenttä
  • Rovaniemi su 17.8. klo 10.00 alkaen Wanhat markkinat, Pirkkakatu 2

POHJANMAA
leikkilähetti Anna Granlund, p. 044 591 9941, anna.granlund@mll.fi

  • Ylistaro la 16.7. klo 18.00-19.30 MLL:n perhepiknik, Kirkonkosken piknik-alue (sateen sattuessa nuorisotila Kyttis)
  • Lapua su 17.7. klo12.00-14.00 Perinneleikkejä teemalla ”ota mummo tai paappa mukaan”, Ränkimäen talomuseo
  • Kurikka ma 4.8. klo 17.00-19.30 Harrasta hirviästi –perhetapahtuma, Urheilupuisto
  • Ilmajoki la 23.8. klo 12.00-16.00 Perheliikunta ja harrastustapahtuma, Ilmajoki-halli

SATAKUNTA
leikkilähetti Eeva-Liisa Koskinen, p. 044 3566 500, eeva-liisa.koskinen@mll.fi (lomalla 26.6. – 3.8, lukuun ottamatta 15. – 16.7)

  • Pori ke 16.7. klo 11.00-17.00 avoimien ovien päivä MLL:n piiritoimistolla, Antinkatu 8, Pori. Leikkilähetti Eeva-Liisa Koskinen paikalla esittelemässä hanketta ja askartelemassa käpylehmiä koko päivän ajan.

SAVO-KARJALA
leikkilähetti Inkeri Tiitinen, p. 0400 225192, inkeri.tiitinen@punainenristi.fi (lomalla 14.7. – 3.8.)

Joensuu

  • 10.-11.7. klo 12.00-18.00 Lastenpop-tapahtuma, Taidemuseon pihapiiri
  • la 12.7. klo 12.00-15.00 Vekararokki, Ilosaaressa lasten toiminnallinen leikkipiste, jossa voit käydä leikkimässä, osallistua taideteoksen tekemiseen tai saada hien pintaan tekemällä kuperkeikkoja. Piste on kaikille avoin ja ilmainen!
  • pe 29.8. Joen yö, Järjestöbulevardi

Kuopio

  • la 30.8. klo 9.00-17.00 Olonkorjuutori, Kuopion kauppatori

VARSINAIS-SUOMI
leikkilähetti Hanne Mustiala, p. 044 723 5552, hanne.mustiala@mll.fi

Turku

  • la 2.8. klo 10.00-14.00 Gangut Regatta, Forum Marinum
  • to 14.8.2014 klo 17.00-20.00 Perheiden Taiteiden yö, Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3

ETELÄ-SAVO JA KYMI
leikkilähetti Piia Kleimola, p. 040 1587 122, piia.kleimola@mll.fi
HÄME-PIRKANMAA
leikkilähetti Noora Pajari, p. 040 6477 473, noora.pajari@punainenristi.fi (lomalla 30.6. – 13.7.)
UUSIMAA
leikkilähetti Maija Pokkinen, p. 040 661 2254, maija.pokkinen@punainenristi.fi (lomalla 2.7. – 2.8.)
Lisätietoja:

Jaa artikkeli: