Leikki on lapsen oikeus
Lapsen oikeuksien sopimus on valtioita velvoittava ihmisoikeussopimus, joka hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989. Suomessa sopimus tuli voimaan kesällä 1991. Jokaisen sopimusvaltion on ryhdyttävä kaikkiin tarpeellisiin toimiin sopimuksessa turvattujen oikeuksien toteuttamiseksi. Julkisen vallan velvollisuutena on edistää, että oikeus leikkiin toteutuu jokaisen lapsen kohdalla.
Lapsen oikeuksien sopimus korostaa lasta oikeuksien haltijana ja aktiivisena toimijana. Sopimuksessa määritellään yleisten ihmisoikeuksien lisäksi yksinomaan lapsille tarkoitettuja ihmisoikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi lapsen edun ensisijaisuus, oikeus kehitykseen, oikeus erityiseen suojeluun, lapsen näkemysten kunnioittaminen ja oikeus leikkiin.
Lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artiklan mukaan lapsella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, hänen ikänsä mukaiseen leikkimiseen ja virkistystoimintaan sekä vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään ja taiteisiin. Nämä oikeudet ovat lasten hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta tärkeitä. Lapsi rakentaa maailmaansa pitkälti näiden oikeuksien kautta. Leikki on lapsen työtä, tavataan sanoa.
Lapsen oikeuksien sopimuksen täytäntöönpanoa valvova YK:n lapsen oikeuksien komitea korostaa, että sopimuksen 31 artiklaa tulee tulkita yhdessä sopimuksen yleisperiaatteiden ja sopimuksessa turvattujen muiden oikeuksien kanssa. Yleisperiaatteita ovat syrjinnän kielto, lapsen edun ensisijaisuus, lapsen oikeus kehitykseen ja lapsen näkemysten kunnioittaminen.
Lapsen oikeuksien komitea korostaa leikin olevan lasten omaa vapaaehtoista ja sisäisestä motivaatiosta lähtevää toimintaa, johon kuuluvat hauskuus, epävarmuus, haasteellisuus, joustavuus ja tuottamattomuus. Leikkiin ryhdytään sen itsensä vuoksi eikä tietyn tavoitteen saavuttamiseksi.
Miten lasten oikeus leikkiin ja muihin siihen liittyviin oikeuksiin Suomessa toteutuu? Sitä voi selvittää pohtimalla esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Onko leikeille riittäväasti tilaa ja aikaa lasten arjessa? Loppuuko leikkiminen liian aikaisessa ikävaiheessa? Tuemmeko myös vanhempien lasten leikkiä, vai kysymmekö, ”leikkivätkö vielä sinunkin ikäiset”? Onko lasten harrastaminen liiaksi aikuisten asettamista tavoitteista lähtevää suorittamista? Kuullaanko kunnassa lapsia ja nuoria, miten he haluavat viettää vapaa-aikaansa? Tuetaanko kunnassa tyttöjen ja poikien harrastuksia tasa-arvoisesti? Miten vähävaraisten perheiden lasten oikeus vapaa-ajan viettoon ja harrastuksiin toteutuu? Pääsevätkö vammaiset lapset harrastuksiin? Suljetaanko lapset ja nuoret julkisten tilojen käytön ulkopuolelle?
Esa Iivonen
johtava asiantuntija, vaikuttamistyö ja lasten oikeudet
Mannerheimin Lastensuojeluliitto