Leikki – keskeistä lapselle
Leikki on keskeisimpiä asioita lapsen elämässä, siinä syy miksi leikki on WAU ry:n toiminnassa niin tärkeää. Tässä yhden ohjaajan tilitys.
Saavun puuskuttaen paikalle. WAUn liikuntakerho, joka tällä kertaa on ulkona, on juuri alkamassa. Mutta lapset ovat tiessään. “Hoi lapset! Missä olette?”, pyörin ja huhuilen ympäriinsä. Sitten kuuluu iloinen ja äänekäs vastaus, lapset juoksevat luokseni. “Me olemme jo aloittaneet mörköhippaa, saadaanhan jatkaa tätä, saadaanhan? Pliiiis pliis!” ja saman tien pyyhältävät juoksuun ja kulman taakse kadoksiin.
Kun saavutan ryhmän ja saan heidät taas yhteen, kyselen, että miten sitä mörköhippaa oikein leikitään? Saan monesta suusta selitettynä kirjavan selityksen, mistä on kyse. Selviää, että mörköhippa ei varsinaisesti ole mikään “virallinen leikki” sääntöineen, vaan lasten itse keksimä, tähän hetkeen sopiva ja osallistujien hyväksymä, jossa juostaan, ollaan piilossa ja pelastetaan. Yksi on kuitenkin hippa.
Mörköhippaa jatketaan seuraavat puoli tuntia, jolloin ryhmä on ohjaaja mukaan lukien milloin missäkin piilossa tai juoksemassa posket punaisina ja silmät innosta kiiluen. Säännöt saattavat ehkä muuttua lennosta, mutta se ei menoa haittaa. En puutu sääntöihin millään tavalla, vaan annan hetken viedä mennessään.
Aivan mahtavaa, ajattelen itsekseni. Tajuan, että nyt ollaan leikin syvimmässä ytimessä. Tässä tapahtuu kaikki se, mihin me ohjaajina ja WAUssa pyrimme: osallisuus, ilo ja riemu, liikunta, yhdessäolo ja hiki, mielikuvitus ja luovuus. Kaikki iloisena sekasotkuna.
Kerho, jossa toimin ohjaajana ja johon mörköhippa tuli jäädäkseen, on yksi niistä yli 400:sta, joita WAU ry pyörittää ympäri Suomen. WAU ry:n pääasiallisena toimintamuotona ovat maksuttomat, liikunnalliset matalan kynnyksen kerhot, jotka toimivat pääasiassa alakouluilla. Ne ovat joko ennen koulupäivää, sen aikana tai heti koulupäivän jälkeen.
Pohjoisimmat WAU!-kerhot ovat Ylitorniolla ja eteläisimmät Tammisaaressa. Toimintaa on kaikkiaan 45 paikkakunnalla ja lapsia on mukana noin 10 000. Punaisena lankana toiminnassa on, että lapset voivat itse vaikuttaa siihen mitä kerhoissa tehdään. Leikkejä leikitään, pelejä pelataan, juostaan ja temmelletään – lasten ehdoilla. Me annamme siihen mahdollisuuden.
Vuosi 2018 on WAUn kymmenes toimintavuosi ja tänä vuonna tavoitellaan jo miljoonatta liikutettua tuntia. Leikki on meidän toimintamme syvää ydintä ja ah, niin hauskaa! Pidetään lapset liikkeessä!
WAU ry on muutakin kuin WAU!-kerhoja. Lue lisää WAU ry:n toiminnasta www.wau-ry.fi #waury Facebook, Twitter, Instagram
Anu Pikkarainen
tiiminvetäjä
WAU ry