Leikitään pihalla! -televisiosarja ylistää vapaata leikkiä
Lastensarjan ideana oli seurata lapsia ulkoleikeissään dokumentaariseen tyyliin.
“Lapset oppivat parhaiten sietämään kolhuja, käsittelemään tunteitaan, lukemaan toisten lasten tunteita, vuorottelemaan, ratkaisemaan kiistoja ja leikkimään reilusti lasten itsensä johtamassa, valvomattomassa leikissä*.”
Kun aloimme kehitellä ohjelmaa yhdessä Sára Kötelekin ja Ylen Teija Rantalan kanssa keväällä 2023, emme aavistaneet, että seuraavana vuonna vapaan leikin hyödyt päätyisivät laajemminkin otsikoihin. On huomattu, että leikin tuomia taitoja, sosiaalista kehittymistä ja itsesäätelyä ei voi oppia älylaitteiden ruuduilta. Ruutuajan vähentämisen lisäksi kannatusta ovat julkisuudessa saaneet esimerkiksi TikTokin kieltäminen ja koulujen puhelinkielto.
Me nykyvanhemmat kasvoimme aikana, jolloin Suomea rakennettiin Nokia nousun luoman vaurastumisen avulla. Vaikka teknologinen edelläkävijyys siirtyi sittemmin muualle, hyväksyimme yhteiskuntana älypuhelimet kyseenalaistamatta lastemmekin käyttöön.
Mutta entä jos lasten luontaisesti leikintäytteinen herkkyyskausi valuukin älylaitteiden syövereihin? Kun sosiaaliset kokemukset korvautuvat algoritmien miellyttämisellä, mitä tärkeitä taitoja jää oppimatta? Vapaan leikin aika on lapsuudessa lyhyt, mutta oman ajattelun, henkisen kehityksen ja tasapainon rakentaminen on koko elämänmittainen projekti. Kuinka paljon tästä ainutlaatuisesta ajasta olemme valmiita heittämään hukkaan? Yritämme puolisoni kanssa viivyttää omien lastemme siirtymistä älypuhelinten pariin niin pitkään, kuin mahdollista. Ja onneksi omankin puhelimen pystyy tarvittaessa kytkemään pois päältä.
Leikitään pihalla! Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-66856175
Teksti: kirjoittaja Lauri Danska on isä ja Leikitään pihalla!-sarjan tuottaja DanskArts Oy:ssa
Kuva: Lauri Danska
*Alun lainaus on Jonathan Haidtin kirjasta Ahdistunut sukupolvi, kuinka älypuhelimeen perustuva lapsuus on aiheuttanut mielenterveyden häiriöiden epidemian (Terra Cognita, 2024).