Leikin loppu
Ken nyt ei leikistä pitäisi? Leikki on kategoriana ja käsitteenä kiintoisa ennen kaikkea, koska se on juuri niin rakastettu. Tämä on samalla sen suurin ongelma ja haaste. Näin, koska käsitteet, jotka ovat yleisesti rakastettuja, saavat myös kokea, että kovin moni yrittää omia näitä. Väittäisin, että näin on käynyt myös leikille.
Leikin tulisi nimittäin olla täysin hyödytön toimi, vapaa funktionalismista ja siitä, että sille etsitään muita syitä kuin leikki itse. Leikki on tapa olla vapaa, hyödyn ja syyperien tuolla puolen, ja tämä on sen vahvuus. Samalla moni haluaisi vangita sen, tehdä siitä jotain, joka palvelee muita toimia. On helppo ymmärtää miksi. Koska leikki nähdään niin hienona, jopa ylevänä toimintona, eräät näkevät siinä oivan tavan markkinoida itseään ja pyrkimyksiään. Voimme nähdä tämän, kun konsultti myy meille työpajoja, joissa leikkiä käytetään luovuuden tai yhteen hiileen puhaltamisen voimaannuttajana. Näemme tämän, kun poliitikko tähdentää leikkisyytensä kautta kuinka ei-poliitikkomainen hän on. Näemme tämän, kun yritysmaailma syleilee käsitettä gamification, joka pyrkii tekemään ikävät asiat helpommin sulatettaviksi pelien ja leikin logiikan kautta.
Leikillä ja lupauksilla siitä on niin kovin helppo myydä sitä omaa näkökulmaa ja tuotetta, että siitä on tullut varsin houkutteleva brändäyksen ja myynnin keino. Näin etenkin, koska kukaan ei voi kritisoida sinua siksi, että puhut leikin, tämän aina hienon ja ylevän asian puolesta.
Mutta joka kerta, kun leikkiä kohdellaan näin, se kuolee hieman. Silloin leikistä on nimittäin tehty työkalu, ja kun sen suunnaton energia on valjastettu, se alkaa samalla näivettyä, haalistua. Rakkautemme käsitettä kohtaan, tahtomme syleillä sitä, on näin samalla osasyyllinen sen raiskaamiseen ja hyväksikäyttöön.
Tarvitsemmekin kriittisempää keskustelua leikistä. Se, että kehumme sen tärkeyttä, voi tuntua positiiviselta ja rakentavalta, mutta siinä samassa voimme pönkittää tapoja käyttää sitä muihin tarkoitusperiin, myös sellaisiin, joissa leikin perimmäinen tarkoitus katoaa miltei täysin. Kehun ja yltiöpositiivisten puheenvuorojen vierelle tarvitsemme myös keskustelun siitä, kuka omii leikin ja miksi? Tarvitsemme keskustelun siitä, miten leikkiä yritetään tuotteistaa, ja miten tämän menestys ei läheskään aina aja itse leikin, vaan muiden intressien asiaa.
Olkaamme siis varovaisia puhuessamme leikistä – leikin vuoksi.
Alf Rehn, professori, Åbo Akademi
(Kuva: www.alfrehn.com)
Julkaistu: 25.3.2015