Leikillä on keskeinen paikka lapsiperheessä

Kun leikin lasteni kanssa, palaa muistoja lapsuudestani mieleen.
Muistan omasta lapsuudestani leikkihetkiä pikkuautoilla ja legoilla. Muistan, kun lapsena poljimme 10 tikkua laudalta ja juoksimme metsään piiloon tai leikimme välitunnilla peiliä. Sanonta kuuluu, että leikkiminen on lasten työtä. Enemmän se taitaa olla oppimista ja iloa, vaikka joskus myös surua tai erimielisyyttäkin.

Vanhemmilla on iso merkitys lasten leikkeihin. Muistan, kun ystäväni saivat lapsen, ja ihailin valtavasti vanhempien tapaa tehdä lapsen kanssa erilaisia leluja ja leikkejä askartelemalla. Heille leikkimisessä oli kyse läsnäolosta ja mielikuvituksesta. Se sai minut ymmärtämään, että leikkimiseen ei tarvita hienoja leluja vaan hyppysellinen mielikuvitusta. Omien lasteni kohdalla leikimme sekä leluilla että talouspaperirullalla. Jos on uskallusta uppoutua ja käyttää mielikuvitusta, voi saada unohtumattomia kokemuksia leikkien kautta.

Useat vanhempainyhdistykset järjestävät lapsille ja nuorille koulu- ja päiväkotiyhteisöissään tapahtumia, joissa myös leikit ovat olennainen osa toimintaa. Me järjestimme esimerkiksi lasteni päiväkodilla turvallisuustapahtuman, jossa lapset saivat hoitaa pehmolelujaan nallesairaalassa. Samalla vanhemmat saivat turvallisuusopetusta. Toimi.

Moni järjestää vanhempaintoimikunnan kokouksen yhteydessä lapsille mahdollisuuden ohjattuun tai omatoimiseen leikkiin aikuisten kokoustaessa. Tällöin lapset saavat keskittyä omaan maailmaansa ja aikuiset omaansa. Leikillä on siis keskeinen paikka lapsiperheiden arjessa. Kukapa ei olisi koskaan käyttänyt sanontaa ’menkääpäs nyt leikkimään’. Yhdessä leikkiminen on tärkeää, mutta monta asiaa jäisi tekemättä ilman lasten omatoimista leikkiä.

Päiväkodit ja koulut ovat leikin kehtoja. Niissä leikkien kautta tarjotaan elämänohjeita ja viisautta tuleville sukupolville. Vanhemmat ovat vahvasti mukana tässäkin työssä. Vanhempainyhdistykset ovat mm. järjestäneet välituntivälineitä peleihin ja leikkeihin. Lisäksi on innovoitu mm. kaverikioski ja koulun korva -toimintaa. Ne eivät ole suoraan leikkimistä, mutta edistävät kaverisuhteita ja yhteisöllisyyttä, jotta kukaan lapsista ei jäisi leikkien ulkopuolelle.

Leikki näkyy Vanhempainliitossakin. Aina silloin tällöin saattaa toimiston uumenissa leikkiä yksi jos toinenkin lapsi kirjoituskoneella tai piirtämässä fläppitaululle. Perheystävällisen asenteen lisäksi Liitto on ollut mukana edistämässä mm. perinneleikkien hyödyntämistä kasvatusyhteisöiden arjessa. Onpa viime vuonna Vanhempainliiton kesäpäivillä pidetty Lego-työpajakin aikuisten kesken. Leikeistä on siis moneksi.

Valtteri Tervala
järjestötoiminnan asiantuntija
Vanhempainliitto

Jaa artikkeli: