Kuka tarvitsee leikkiä?

Lapset tarvitsevat leikkiä, sehän on selvä. Leikin avulla lapset oppivat, kehittyvät, tutustuvat uusiin asioihin ja niin edelleen. Mutta väitän, että aikuisetkin tarvitsevat leikkiä. Eivätkä vain siksi, että voisivat sen kautta oppia, kehittyä, tutustua uusiin asioihin ja niin edelleen – vaikka kaikkea tätä myös aikuiset tietysti tarvitsevat, sillä eihän kukaan meistä ole valmis. Mutta on muita syitä, miksi aikuiset tarvitsevat leikkiä vielä paljon kipeämmin.

Monet aikuiset sentään leikkivätkin säännöllisesti, vaikkeivät ehkä aina toimintaansa leikiksi mielläkään. Useimmat aikuisten harrastukset nimittäin ovat olemukseltaan leikin kaltaista toimintaa: hauskaa, vapaaehtoista ja merkityksellistä sellaisenaan, eikä vain välineenä päämäärän saavuttamiseen. Näistä viimeisin taitaa olla aikuisille vaikein, sillä harrastuksetkin helposti muuttuvat tavoitekeskeiseksi suorittamiseksi – ja siitä on kyllä sitten leikki kaukana.

Juuri suorituskeskeisyyden takia aikuiset kipeästi tarvitsisivat enemmän leikkiä elämäänsä. Saattaa olla, että mitä enemmän yhteiskunnassa vaaditaan tehokkuutta ja tuottavuutta, sitä huonommin niitä loppujen lopuksi saadaan. Ainakaan leikillisyyttä ei saisi tehokkuuden nimissä karsia pois, sillä leikkisyyden tiedetään lisäävän kyvykkyyttä luovaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun ja tuottavan laadukkaampia lopputuloksia. Hyvinvoinnin lisäämisestä puhumattakaan!

Kuitenkaan leikkiä ei pitäisi yrittää valjastaa työn (eikä oppimisenkaan!) tehotuotantoon, sillä silloin on vaarana, että leikin itseisarvoon perustuva vahvuus katoaa. Sitä myöten katoavat myös vapaus ja ilo – eikä leikistä jää jäljelle kuin merkityksetön ulkokuori.

Leikinpuutostaudin vaivaamille suosittelen kääntymistä aiheen parhaiden asiantuntijoiden eli lasten puoleen. Mitä pienempi lapsi, sitä todennäköisemmin ilo, vapaus ja hetkessä läsnä oleminen ovat luontaisesti ja ponnistelematta tarjolla hänen seurassaan jokaiselle, joka malttaa pysähtyä, kuunnella, katsella ja heittäytyä mukaan yrittämättä hallita tilannetta omien ennakkosuunnitelmiensa mukaisesti. Ja sitä taas tarvitsevat lapset: aikuista, joka on läsnä, kuuntelee ja antaa arvoa lapsen tavalle olla tässä maailmassa. Siitä seuraa molemmille iloa, vapautta, yhteyttä ja hetkien merkityksellisyyttä. Niitä me tarvitsemme kaikki.

Johanna Olli
tohtorikoulutettava, Turun yliopiston hoitotieteen laitos
puheenjohtaja, Lastenneurologian hoitajat ry
pj.lane.ry(at)gmail.com

Julkaistu: 19.5.2016

Jaa artikkeli: