Kestävän leikin välineet, ympäristöt- ja kulttuurit -paneelikeskustelu Kestävän leikin symposiumissa 11.11.2022

Leikkipäiväohjelma järjesti paneelikeskustelun kestävän leikin välineistä, ympäristöistä ja kulttuureista osana Kestävän leikin symposiumia. Museo Leikissä järjestettyyn keskusteluun osallistuivat museonjohtaja Johanna Rassi, lapsuuden historian tutkija Antti Malinen Tampereen yliopistosta, rakennetun ympäristön väitöskirjatutkija Veera Moll Aalto yliopistosta ja Leikkipäiväohjelman leikin asiantuntija, ja väitöskirjatutkija Turun yliopistosta, Katriina (Kati) Heljakka.

Leikin tarjoumat ja tilat

Yksi Kestävän leikin symposiumin lähtökohdista ovat Leikkipäiväohjelman keväällä 2022 julkaisemat Kestävän leikin periaatteet. Satu Valkonen ja Heidi Layne Helsingin yliopistosta ja Jyväskylän yliopistosta toivat Kestävän leikin symposiumin ensimmäisen päivän esityksessään esille, että kestävän leikin tulisi olla moninaista. Leikin moninaisuus kävi eri tavoin ilmi myös symposiumin toisen päivän paneelikeskustelussa käsitellyissä aiheissa. Veera Mollin kokoama kuvakollaasi leikin ilmentymistä erilaisissa ympäristöissä johdatti panelistit keskusteluun.

Väitöskirjatutkija Veera Moll Aalto yliopiston rakennetun ympäristön laitokselta tutkii sitä, miten lapsia on huomioitu kaupunkisuunnittelussa pitkällä aikavälillä ja miten kaupunkiympäristöstä tehdään lapsiystävällisempi. Veera totesi, miten esimerkiksi leikkipuisto on maksuton, kaupunginosan ihmisiä yhteen tuova, osittain joustavasti ohjattu palvelu.

Veeraa kiinnostaa miten kaupunkiympäristö voi tuoda erilaisia lapsia ja perheitä yhteen, millä tavalla liikenne mahdollistaa tai ei mahdollista liikkumista. Veera toi esiin kiinnostavan kysymyksen: ”Miten me sosiaalistamme lapset liikkumaan kaupungissa ja miten suhtaudumme heidän tapaansa ottaa tila haltuun?”.

Pohjoismaisissa kaupungeissa luonnosta on harvoin puutetta. Yhdeksi paneelikeskustelun puheenaiheista muodostuivat leikin monimuotoiset tarjoumat, eli toimintamahdollisuudet, joita löytyy niin luonnosta kuin kaupunkitilasta, kuin myös ulko- ja sisätiloista. Amos Rex-museon ikkunakukkulat herättivät museonjohtaja Johanna Rassin pohtimaan rakennetun leikkitilan haltuun ottamista ja sen yllätyksellisyyttä.

”Emme voi koskaan täysin ennakoida, miten leikkijät käyttävät tiloja. Museossakin voidaan miettiä etukäteen, miten leluja ja tilaa käytetään, mutta kun leikkijät saapuvat paikalle, he luovat itsessään yllätyksellisen elementin ja käyttävät tilaa muilla tavoin. En tiedä esimerkiksi, onko Amos Rexillä ajateltu, millä tavalla sieltä tulee skeittarit alas ja millä tavalla siellä kiipeillään—mutta on mahtavaa nähdä, miten ne on otettu leikin tiloiksi,” Johanna pohti.

Leikki osana liikennettä

Leikin erilaisten tarjoumien hyödyntäminen on osittain sidoksissa myös liikkuvuuteen. Antin ja Tuomo Tammisen kirjassa Leikitäänkö? Lasten kaverisuhteet 1900-luvun Suomessa kuvataan lasten koulumatkojensa varrella keksimiä leikkejä. Koulumatkoista puhuttaessa nousevat esille itsenäisen liikkumisen kysymykset. Antti totesi, miten teknologia laajentaa itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia—reviirejä on esimerkiksi pyöräillessä mahdollista laajentaa. Lasten itsenäinen liikkuminen on kuitenkin kaventumassa, kun heitä kuljetetaan paljon autolla paikasta toiseen, Antti toi esille.

Veera huomioi, miten lapset koulumatkallaan Herttoniemessä hyödyntävät erilaisia koulumatkan varrella olevia tarjoumia—he istuskelevat kivien päällä ja leikkivät puhelimillaan. Veeraa kiinnostavat myös lapsille erityisesti tarkoitetut ympäristöt, kuten leikkipuistot. Myös päiväkodin ja leikkipuiston välimaastosta löytyvä tila on mielenkiintoinen liikkumisen ja liikenteen suhteen. Veera kysyi: ”Millä laajennamme tilaa, joka mahdollistaa leikin? Kaiken leikin lähtökohtana on riittävä turvallisuus. Sitä turvallisempaa kaupunkiympäristössä on, mitä oikeudenmukaisempi yhteiskunta on ylipäätään. Tähän vaikutetaan esimerkiksi tuloeroja tasaamalla ja pyrkimällä tarjoamaan yhtäläisiä mahdollisuuksia kaikille – lapsille ja aikuisille”.

“Toinen keskeinen kaupunkilaislasten turvallisuutta ja leikkiä lisäävä keino on moottoriliikenteen radikaali rajoittaminen. Jo vuosikymmeniä lasten leikkien suurin uhka ovat olleet autot, eikä tämä ole muuttunut mihinkään. Koulujen, päiväkotien ja leikkipuistojen ympäristöt pitäisi rauhoittaa moottoriliikenteeltä, mutta myös muualla moottoriliikenteen ylivaltaa pitäisi vähentää. Onneksi lapsi- ja leikkiystävällinen kaupunkiympäristö on miellyttävä ihan kaikille ja on ympäristöllekin ystävällisempi.”

Ensilumen hetkellä ympäristö on leikillisimmillään

Antti Malinen tekee tutkimusta kokemuksen historian huippuyksikössä käsitellen sotien jälkeistä lapsuutta ja perhe-elämää. Anttia kiinnostavat lasten sosiaaliset suhteet, erityisesti kaverisuhteet ja leikki sosiaalisten suhteiden keskeisenä elementtinä. Hän käyttää tutkimuksessaan paljon valokuva-aineistoja ja häntä kiinnostaa, millaista kuvaa historialliset aineistot luovat lapsuudesta. Osassa tutkimusaineistona toimivista kuvista leikki näkyy ylisukupolvisena toimintana. ”On mahdollista ajatella, kuinka ikiaikaista lasten ja vanhempien välinen leikki ja hellyys on—sitä on ehkä taltioitu vähemmän”, Veera pohti.

Niin Veera kuin Anttikin ovat kiinnittäneet huomiota lumella leikkimiseen: ”Oikeastaan sellainen kunnollisen ensilumen hetki, on ehkä se hetki, jolloin kaupunki on lapsiystävällisimmillään ja leikkiystävällisimmillään. Moottoriliikenne hidastuu, äänet vaimenevat, lunta tulee, joka tarjoaa rajattomat toimintamahdollisuudet lapsille. Lumi tarjoaa mahdollisuudet leikkiin. Raavaampikin aikuinen ei malta olla ottamatta vähän lunta sähkökaapin päältä ja pyörittää siitä pientä palloa”, totesi Veera.

Pimeys ja valo leikin resursseina

Kati kysyi yleisöltä mikä olisi sellainen tarjouma, joka tuskin tulee häviämään suomalaisesta ulkotilasta, vaikka lunta ei saataisikaan. Yleisö veikkasi esimerkiksi hiekkaa, mutta nyt peräänkuulutettiin jotain, joka liittyy erityisesti vallitsevaan aikaan, eli syksyyn, ja joka ei ole sade tai harmaus. Paneelissa käsiteltiin seuraavaksi synkän ajan leikkejä. Marjatta Kallialan uudessa kirjassa Paras leikkini. Muumiohipasta vakoojaoraviin käsitellään pimeyttä yhtenä leikin tarjoumana. Onkin mahdollista ajatella, miten pimeys ja valo ovat molemmat leikin resursseja.

Johanna totesi, miten esimerkiksi LED-teknologia voi olla edullista ja kestävää. Suomessa on vasta viimeisempien vuosien aikana ryhdytty vaalimaan pimeyttä ja huomattu, mitä mahdollisuuksia se tarjoaa. Paljon on tullut valotaidefestivaaleja—on herätty tarkastelemaan, miten pimeästä ajasta voitaisiin saada ilo ja valo irti. ”Näkisin myös mielelläni, miten tämä kehitys ulottuisi leikkeihin ja leikkitiloihin”, Johanna jatkoi.

Veera kertoi, miten hänen tuttavapiirissään oli ryhdytty leikkimään taskulampuilla, kun pimeä aika alkoi. Tämä on esimerkki ylisukupolvisesta, eli sukupolvien välisestä leikistä. Kati muistutti panelisteja ja yleisöä, että Leikkipäivän sivustolta ja tarkemmin ottaen Leikkipankista löytyy lukuisia fikkarileikkejä ja ideoita siihen, miten pimeää aikaa voi hyödyntää leikeissä ja leikkien.

Kestävää leikkiä museossa 

Väitöskirjatutkija Aleksi Paavilainen Helsingin yliopistosta mainitsi Kestävän leikin symposiumin ensimmäisenä päivänä omassa esityksessään, miten kestävä leikki linkittyy vahvasti säilyvyyden teemaan. Kestävyys on keskeinen asia museonäyttelyn rakentamisessa ja ylläpitämisessä.

Leikille rakennetut sisätilat kuten Museo Leikki, edellyttää suunnittelulta paljon—se kysyy paljon vuorovaikutusta museon pedagogisen henkilökunnan ja suunnittelijoiden välillä. Ymmärrystä siitä, kuinka paljon tilaa käytetään ja kulutetaan. ”Kukaan ei osaa suunnitella pomminkestävä museota—se on varmasti mahdotonta”, Johanna naurahti. Viime syysloman aikana Museo Leikissä kävi tuhansia leikkijöitä ja tila on niin kovalla leikillä ja kulutuksella, että museota on saatu paikkailla ja korjailla. Esiin tulee yllättäviä kysymyksiä, kuten—”Miten meidän jättikokoisen lohtunallen korva voi irrota kerta toisensa jälkeen, vaikka kukaan lapsi ei edes yletä sinne?”, Johanna kysyi.

Millaisen uuden näkökulman haluaisin tuoda kestävään leikkiin?

Paneelikeskustelu päättyi uusien kestävään leikkiin liittyvien näkökulmien pohdintaan. ”Meillä on sääntöjä ja julkilausumia leikistä, joita ei lopulta noudateta. On tärkeää, että meillä on näitä arvoja, mutta miksi niitä ei noudateta?”, Antti kysyi. Myös Veera tunnisti ristiriidan esimerkiksi kasvatuksen ja aikuisten todellisen käyttäytymisen välillä. Hän kysyi: ”Leikki on todella poliittinen kysymys—jätetäänkö lumikasoja, hiekoitetaanko pulkkamäki?”

”Leikki on näkyvää, kuuluvaa, tilaa ja resursseja vievää. Tämä tarkoittaa, että meidän pitää aikuisina luopua asioista—esimerkiksi yksityisautoiluun liittyen—huomioida nopeusrajoitukset, parkkitila, jne, jotta vapautetaan mahdollisuuksia leikille”, Veera sanoi. Hän huomioi, miten leikki vaatii aikuisilta möykän ja remuamisen sietokykyä. Ne kuuluvat elämään ja ympäristöön siinä missä kaikki muukin ja tarkoittavat joskus aikuisten osalta kompromisseja.

”Leikissä ilmenee hyvin usein koko ilmiön kompleksisuus—siinä on yhtä aikaa olemassa ääripäät: Leikki voi olla hyvinkin hetkessä elävää ja spontaania, hetkessä syntyvää ja siitä katoavaa. Toisaalta leikki voi olla pitkäikäistä mikä on yksi kestävän leikin periaatteista ja leikki on sekä ilmaista että todella kallista. Ja mitä aikuisemmaksi me tulemme, sitä enemmän resursseja leikki näyttäisi vaativan paitsi suunnittelevilta tahoilta, niin myös aikuisilta itseltään. Esimerkiksi aikuiset leikkijät mielletään usein keräilijöiksi, jotka käyttävät usein isoja summia leikin materiaalisen repertoaarin kasvattamiseen, koska se tuo heille nautintoa monilla tavoilla”, Kati kertoi tutkimuksessaan tekemistään huomioista.

Kestävä leikki on elävää ja resilienttiä

Johanna Rassi kiteytti johtamansa museon suhteen kestävään leikkiin näin: “Monet museot esittävät asioita, jotka ovat kuolleita tai osa menneisyyttä. Sen sijaan kestävä leikki on se, mitä Museo Leikki haluaa edustaa ja edistää, se on elävää leikkiä. Kestävä leikki on siis museokontekstissa leikin hengissä pitämistä ja vaalimista.”

Leikin kestävyys on ajankohtainen kysymys viime vuosien tuomien kriisien valossa. Kati päätti keskustelun tuomalla esille resilienssin leikillisen ulottuvuuden ja leikin merkityksen epävarmojen aikojen keskellä.

”Olen paljon pohtinut leikkiä pandemian alkuaikoina ja miten se ilmeni nallehaasteen muodossa ylisukupolvisen ja materiaalisen ja digitaalisen maailman rajat ylittävänä ja myös leluja ja teknologiaa yhdistävänä leikin muotona. Miksi lähdimme toteuttamaan tällaista leikkiä hyvin epävarmassa ajassa? Tästä pääsemme lohdun ja empatian teemoihin, jotka liittyvät leikin valoihin ja varjoihin sekä siihen, miten joskus synkkyyskin voi ravistella meistä esiin juuri ne parhaat puolet. Halusin tuoda leikillisen resilienssin mukaan keskusteluun. Leikki on tekemällä selviytymistä.

Ensi vuoden Leikkipäivää vietetään lauantaina 22.4.2023. Leikkimisiin!

Johanna Rassi, Antti Malinen, Veera Moll ja Katriina Heljakka

#leikkipäivä #leikinasiantuntijat #kestäväleikki #leikkiluotoivoa

Kuva: Emi Maeda