Joka ikä leikki-ikä
Leikin merkitys nykyajassa on korostunut: olemme saapuneet leikillisen käänteen aikakaudelle. Leikkiä on vaikea määritellä, mutta me kaikki tunnemme ilmiön, kun sen kohtaamme. Perinteisesti leikki on mielletty lasten ja eläinten maailmaan kuuluvaksi. Aikuisilla leikin on ajateltu asettuvan vapaa-ajan viettoon saaden siinä erilaisia, jäsentyneempiä ja varttuneille sopivia muotoja. Nykyään on kuitenkin muodikasta kertoa leikkivänsä myös työpaikallaan: pelillistetty, yhteistoiminnallinen lähestymistapa tuo töihin järjestetyn hauskuuden mukanaan, leikkihuoneet legoineen ja liukumäkineen viestivät yhä useamman yritysten leikillisestä asenteesta.
Verkostoituva maailma tuo kanssaleikkijät mobiililaitteiden myötä sormenpäidemme ulottuville missä, milloin ja mihin vain. Siltikään digitiloissa tapahtuva, yhteisöllinenkään leikkitoiminta ei välttämättä voi täysin korvata kohtaamista tässä ja nyt; ihmiskäden lämmintä puristusta, yhteisen pelilaudan ympärille kokoontumista tai lempilelun rutistusta.
Vaikka leikin puitteet ja sille varattu aika ovat monen aikuisenkin kohdalla helposti saavutettavissa tai jo käytettävissä, kokee moni hankalaksi puhua omakohtaisesta leikistään aikuisiässä. Varsinkin, jos leikkiin kutsun esittää toisen ihmisen sijaan lelun hahmon ottava mielikuvitusystävä. Silloin leikistä puhutaan toisilla nimillä; keräilynä, harrastamisena tai aidoimmillaan hurahtamisena.
Lelut ovat leikin työkaluja. Kun lelun olemassaolon tarkoitusta pohditaan, ei leikin mahdollisuutta voida sulkea pois, eikä lelun roolia leikilliseen toimintaan innostavana esineenä vähätellä. Lelun tarkoitusta ei toisin sanoen voi erottaa leikin ilmiöstä. Kun leluihin viitataan paitsi leikin välineenä, myös leikissä käytettynä instrumenttina, tullaan samalla tunnistaneeksi leikkivän ihmisen tai eläimen läsnäolo, halu ihmetellä lelua, riemuita sen käsittelystä ja mahdollisuudesta antaa sille uusia merkityksiä. Leluille tulisi mielestäni antaa tunnustetumpi ja arvostetumpi asema nykyajassa ja kaikenikäisten leikkikulttuureissa, sillä niiden avulla kerromme tarinoita itsestämme, muista ja suhteestamme maailmaan.
Ja kun aikuinenkin löytää tien leikkiin vaikkapa juuri lelun opastamana, huomaa, että parasta siinä on sallivuus: leikin nimissä saa kokeilla ja kokea. Leikissä arjen lainalaisuudet mullistetaan ja luodaan järjestys uusiksi. Leikki repii rikki rajoja samalla hetimiten uusia keksien. Eivätkä tärkeitä ole tulokset, vaan toiminta itsessään. Luovana toimintana leikki voi synnyttää uuttakin – kokemuksia, kuvaleikki jopa kehittää taitojamme.
Kaikkein parhainta lienee kuitenkin se, että leikkimällä – joko yhdessä lelun kanssa, kuin myös sitä ilman – voimme saavuttaa kosketuspinnan leikilliseen minäämme: kokeilevaan, koristeelliseen, haltioituvaan ja hetkestä hurmaantuvaan. Ja tunnustaa, että vaikka leikillä olisikin säännöt, sillä ei ole ikärajoja.
Kati Heljakka
Katriina Heljakka on lelututkija ja leikkivä taiteilija, joka toimii leikkikulttuurien post doc –tutkijana digitaalisen kulttuurin oppiaineessa, Turun Yliopiston maisemantutkimuksen ja kulttuurituotannon laitoksella.
Julkaistu: 25.5.2015
