Ihaninta, mitä ikinä olen tehnyt
Yksi suurimmista idoleistani, Helsingin hiippakunnan viime syksynä eläkkeelle jäänyt piispa Irja Askola kertoo lopettaneensa julkisuuspaaston. Irja on tullut mukaan kansallisen lapsistrategian valmisteluun. Hän myös antoi äskettäin haastattelun Kirkko ja kaupunki -lehdelle.
”Käyn säännöllisesti yhdessä päiväkodissa leikkimässä lasten kanssa ja lukemassa heille satuja. Se on ihaninta, mitä ikinä olen tehnyt, iloitsee Askola.” Askola on käynyt päiväkodissa maaliskuusta alkaen. Hän viettää siellä pari tuntia kerrallaan ja kertoo saavansa lapsilta paljon iloa ja suoraa palautetta.
Yhtäältä mietin sitä, kuinka hienon valinnan piispamme on tehnyt. Minusta tällainen sitoutuminen on esimerkillistä, kunnioitettavaa ja puhuttelevaa. Samankaltaisen valinnan tekevät ne riparimummot ja -papat, jotka antavat omaa aikaansa rippikoululeireillä nuorten kanssa jutteluun ja puuhailuun. Leikki on rippikoulun perusjuttuja.
Toisaalta pohdin sitä, miksi piispan tekemä valinta tuntuu niin poikkeukselliselta. Luulen, että yhteiskunnallisesti merkittävästä tehtävästä eläkkeelle jääneet miehet ja naiset valitsevat useimmiten ihan jotakin muuta ajanvietettä kuin päiväkodissa lasten kanssa leikkimisen. Joidenkin onnellisten kohdalla lapsenlapset saattavat toki johdattaa kovimpiakin uraohjuksia leikin äärelle. Etäisyys työelämään voi auttaa näkemään elämän syviä, perustavia asioita.
”Tässä on saanut löytää oman sisäisen lapsensa. Ei tarvitse pitää pöytäkirjaa, johtaa puhetta tai hallita tilannetta.” Helppo kuvitella, että piispan työn hektisessä arjessa on paljon sellaista, josta ”on leikki kaukana”. Leikissä taas harvoin tarvitaan pöytäkirjoja tai puheenjohtajia, leikkiin heittäydytään mukaan, sitä ei hallita. Leikki on tasa-arvoista.
Leikin hyödyt hyvinvoinnin kohentajana ja mielihyvän tuottajana tiedetään. Silti meiltä aikuisilta helposti katoaa taito olla rohkeasti utelias kasvamisen ja vanhenemisen myötä. Pelkäämme epäonnistumista, nolostelemme, pidämme kiinni tiukasti totutuista toimintatavoistamme ja kontrolloimme niin itseämme kuin muitakin.
Välillä on elämästä oikeasti leikki kaukana. Silloin energiamme suuntautuu selviytymiseen tai entistä pahempien asioiden välttämiseen. Toisaalta usein huomaamme, kuinka lähellä itku ja nauru ovat toisiaan. Huumorin viljely on aikuisten leikkiä, ja joskus vaikeista asioista saa paremmin otetta lähestymällä niitä huumorin keinoin.
Sisäisen lapsen löytyminen on onneksi mahdollista kaikenikäisille. Tarvitsemme kiireettömiä hetkiä, oman itsen ja omien tunteiden kuuntelemista, levollisuutta ja turvallisuutta. Lapsi meidän sisällämme tuntee sekä itkun että naurun. Joskus on hyvä kysyä vakavasti ja aidosti itse itseltään: mitä Sinulle kuuluu? Mikä on ihaninta, mitä Sinä ikinä olet tehnyt?
Jarmo Kokkonen
vs. johtaja
Kirkon kasvatus- ja perheasiat
Kuva: Vuokko Hurme
