En osaa (enää) leikkiä
Tämän lausahduksen olen kuullut monen vanhemman suusta vastaanotollani niin toiminta- kuin perheterapeuttina. Usein se kerrotaan vähän kuin tunnustuksena, nolona asiana, joka tekee kertojasta omasta mielestään huonomman vanhemman.
Tällaisen tunnustuksen jälkeen tapanani on kysyä, mitä vanhempi tarkoittaa leikkimisellä? Yleisimmin vanhempi kuvaa mielikuvitus- tai roolileikkiä, jossa ”tämä menis tänne” ja ” sit tää sanois, että” vuorosanoin viedään leikkiä eteenpäin. Tunnustusteema jatkuu ja vanhempi huokaa pitävänsä toimintaa usein tylsänä. Tähän tapanani on todeta, että tuon tunteen jakaa aika moni vanhempi. Tämän jälkeen voidaan yhdessä pohtia vanhemman omia leikkikokemuksia lapsuudessa ja omaa leikkipersoonaa nyt aikuisena. Mitä vahvuuksia leikkijänä vanhemmalla on ja miten niitä voisi hyödyntää oman lapsen kanssa toimimisessa. Omiin lapsuuden kokemuksin palaaminen voi tuoda mieleen kokemuksia leikistä laajemmin ja auttaa vanhempaa ajattelemaan leikkiä laajempana kokonaisuutena.
Leikki on asenne ja mielentila
Keskusteluissa vanhempien kanssa pohditaan leikkisyyttä myös sitä kautta, että miten asennoidumme itseemme ja toisiin. Lämmin ja leikkisä suhtautuminen itseen ja toisiin viestii välittämisestä ja merkityksellisyydestä ja se ilmenee ilmeiden ja eleiden, äänensävyn välityksellä. Leikkisiä kohtaamisia voi tietoisesti lisätä arjessa, isommankin lapsen kanssa voi palata ikään kuin ajassa taaksepäin; kukkuu- ja piilosleikit eivät vanhene koskaan. Moni lapsi myös nauttii, kun palataan taaperoaikaan muistelemalla lempileikkejä ja toistamalla niitä yhdessä. Leikille ei ole ikärajaa!
Mielikuvitus -ja roolileikit ovat tärkeä osa leikkiä ja lapsen kehitystä, mutta leikki on niin paljon muutakin. Ennen kaikkea leikki on mielentila ja parhaimmillaan se voi olla jaettuna kokemuksena todella mieleenpainuva. Leikin muoto on äärettömän vapaa, leikkiä voi yhtälailla olla hassuttelu, laululeikit, rooli- ja mielikuvitusleikit, sääntöleikit, pelaaminen kuin itsekseen haaveilu keväisessä metsässä.
Tilaa ja aikaa leikille
Tärkeää vanhempana on arvostaa leikkiä ja antaa sille aikaa ja tilaa. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa epäjärjestyksen sietämistä antamalla lapselle mahdollisuus jatkaa rakennetun leikin äärellä useampi päivä sen sijaan, että rakennelma siivottaisiin pois. Joskus voi olla tarpeen joustaa aikatauluissa, jotta leikkiä ei tarvitsisi keskeyttää huippukohdassa. Osa lapsista kaipaa leikin aloittamiseen apua ja moni vanhempi kokeekin olevansa mielellään mukana leikkien rakenteluvaiheessa. Erilaiset lautapelit ja pihaleikit voivat olla mukava yhteinen leikkitekeminen ja niihin voi parhaillaan saada mukaan pihapiiristä muutkin. Leikin riemu on houkuttelevaa ja tarttuvaa, se ylittää kielimuurit ja yhdistää yli ikäkausien.
Leikki ei synny pakottamalla. Aikuisella on kykyä sietää ajoittaista epämukavuutta ja osallistua lapsen leikkiin silloinkin, kun itse ei (vielä) ole leikin mielentilassa. Kuinka moni tunnustaa olleensa mielellään leikissä potilas saadakseen hyvällä omalla tunnolla löhötä sohvalla tai keskittyneensä nukkeleikeissä asujen vaihtoon vuorosanojen sijaan? Toisinaan lopputulos eli leikissä mukana oleminen, on tärkeämpää kuin se, miten se tapahtuu. Vastapainoksi ollaan aktiivisia leikkisyyden saralla niillä tavoilla, jotka tuntuvat itselle hyviltä ja avoimia sekä uteliaita kokeilemaan monenlaisia tapoja olla leikkisä.
Hanna Lampi
toimintaterapeutti, perhepsykoterapeutti