“Elämä on iloleikki!”
Näin lokakuussa lienee paikallaan aloittaa Kymen piirin ja Etelä-Savon leikkikuulumiset Aleksis Kiveä siteeraten. Elämä, ilo ja leikki ovat Leikkilähettien työnkuvan kulmakivet. Ilo on asia, jonka koen päivä päivältä aina vaan tärkeämpänä elämän osa-alueena. Elämä tuntuu liian usein olevan vähän turhan totista puuhaa.
Yhdessä nauraminen ei olekaan itsestään selvää. Lapsilla ilon tilalle kiilaa tyytymättömyys, aikuisten ilo jää totisen pönötyksen alle ja vanhuksilla ilon vie yksinäisyys. Yhdistyksillä ja osastoilla ilo katoaa, jos vapaaehtoinen toiminta on vain yhden tai muutaman harteilla. Terhokerhoilu on oiva keino taistella tätä turhaa totisuutta vastaan.
Kuluneen syksyn aikana olen tavannut lukuisan määrän lapsia, isovanhempia, aikuisia ja vapaaehtoisia. Yhteinen viesti on ehdottomasti se, että Yhdessä olemme enemmän! Terhokerhoissa vapaaehtoisten vastuu jakaantuu, kun toteuttajia on useampi kuin yksi. Kerhoissa lapset näkevät, miten hienosti mummot ja vaaritkin osaavat leikkiä ja heittäytyä. Isovanhemmat huomaavat, ettei ilo ja leikki ole tästäkään ajasta kadonnut. Toiminnan suunnittelukin on yhteistyöllä paljon hauskempaa kuin yksin.
Yhdessä Terhokerho-työpajassa suunnittelimme kerhojen sisältöön mm. jotain sellaista, mitä kukaan kerholainen ei osaa. Varma keino iloon! Itse en (muun muassa) osaa luistella. Ja juuri tästä syystä minun pitäisi laittaa luistimet jalkaan ja lähteä tulevana talvena jäälle. Ottaa perhe ja ystävät mukaan. Totisena tuskin pysyy kukaan.
Tai mitäpä jos Terhokerhoissa kokeiltaisiin jotain ihan hullua! Pussijuoksukisat? Entäpä kerhokerta, jossa jokainen tuo mukanaan kuvia itsestään pienenä? Kuinka söpön hassulta vaari on näyttänyt alle kouluikäisenä tai millainen virnistys on nykypäivän koululaisella ollut päiväkodissa?
Heittäytyminen ja sopiva annos hulluutta pitää työpäivissäkin iloa yllä. Käydessäni korvalääkärillä lähetti lääkäriherra näytteen laboratorioon kumihanskan sisällä ja piirsi vastaanottajille sydämen saatteeksi. Vaikka korva oli kipeä, minua nauratti vielä kotonakin. Leikkilähetin autoilu- ja ajomatkoilla laulan autoradion kanssa kilpaa. Korkealta ja kovaa. Sekin naurattaa. Leikki on asenne. Asenne, joka tuo elämään ja arkeen ilon. Ilo on elämän polttoaine. Heittäytyminen ja huumori eivät saa kadota!
Piia Kleimola, leikkilähetti, Kymen piiri ja Etelä-Savo