vanha mies laskemassa leikkipuiston liukumäestä lapset ympärillä

Arvaa, mikä juhlapäivä on kohta?

Mikä on iloinen, heittäytymiseen innostava, leikkimielinen ja kaikenikäisille sopiva tapahtuma, joka ei maksa mitään? No sehän on tietysti Leikkipäivä-tapahtuma! Huhtikuussa taas leikitään kaupungeissa, kylissä, loisteputkien kajossa sisällä ja kevätauringon säteiden siivittäminä ulkona. Leikkiviikkoa vietetään viikolla 17, ja se huipentuu lauantaina 26. huhtikuuta juhlittavaan valtakunnalliseen Leikkipäivään!
Silloin ympäri Suomea järjestetään maksuttomia ja kaikille avoimia Leikkipäivä-tapahtumia. Tapahtumia on monenmoisia, leikkihetkistä leikkipuiston pihalla isoihin tapahtumiin, jossa on monta järjestäjää ja erilaisia toimintapisteitä.  Kuka tahansa voi järjestää Leikkipäivä-tapahtuman.

Leikkipäivä-tapahtuman perusperiaatteita ovat, että tapahtuma on avoin kaikille ja maksuton. Leikkipäivällä on vuosittain vaihtuva teema, jonka valitsee Leikkipäiväverkosto yhdessä. Leikkipäiväverkostoon kuuluu lähes 60 erilaista leikkiä rakastavaa tahoa. Leikkipäivän teema elää ajassa, ja se heijastelee yhteiskunnan tuulia. Tänä vuonna Leikkipäivän teemana on ilo. Se valikoitui oikeastaan vastavoimaksi paikoin synkälle, huolten sävyttämälle ajalle. Ilo on kiinteä osa leikkiä. Leikki puolestaan vahvistaa tulevaisuudenuskoa ja tuo toivoa paremmasta tulevaisuudesta.
Sukupolvien välinen rento yhdessäolo sekä Lapsen oikeuksien sopimuksessa määritelty lapsen oikeus leikkiin ovat Leikkipäivä-ohjelman punaisia lankoja. Ja se, että leikki on leikkiä vain silloin, kun siihen osallistuminen on vapaaehtoista.

Jos järjestät Leikkipäivä-tapahtuman, kerro siitä meille täyttämällä oheisen linkin takaa löytyvä lomake. Saat paluupostissa tapahtuman viestintää ja markkinointia helpottavan Tapahtumajärjestäjän ohjeistuksen.
Leikkipäivän viestintämateriaalia löytää MLL:n materiaalipankista Gredistä. Sieltä löytyy muun muassa logo sekä juliste- ja somepohjia tapahtuman näkyvyyden parantamiseksi.

Lomakkeella ilmoitetut päivitetään tapahtumasivulle ja  Leikkipäivä-karttaan kaiken kansan löydettäväksi. Sivua päivitetään jatkuvasti. Varsinkin huhtikuussa tapahtumia ilmoitetaan tiheään tahtiin, joten kannattaa seurata tätä sivua. Juuri nyt näyttää tyhjältä, mutta tyhjäksi se ei jää! Viime vuonna tapahtumia järjestettiin koko vuoden aikana yhteensä 92. Ja vaikka huhtikuinen Leikkipäivä on leikille omistettu juhlapäivä, voi Leikkipäivä-tapahtuman järjestää koska tahansa. Sillä joka päivä on Leikkipäivä!

Jos sinulla ei ole mahdollisuutta osallistua Leikkipäivä-tapahtumaan, niin muistathan juhlistaa Leikkipäivää 26.4. leikkimällä kotona! Tämä on se päivä, jolloin olohuoneeseen levitetty leikki ja lelut pysyvät paikallaan, eikä aikuinen ryntää siivoamaan leluja siisteihin tavaralaatikoihin, pois näkyvistä. Eihän? Leikin juhlapäivänä leikin ilosta nauttii toivottavasti niin pienet kuin isotkin! Aikuinen, jätä suorittaminen tältä päivältä ja uppoudu leikkiin! Sillä leikki on mainio tapa rentoutua. Ja siitä tulee iloiseksi! Jos päässä lyö tyhjää etkä keksi mitään leikkisää tekemistä, niin kurkkaa Leikkipankista ideoita! Leikkipankki.fi

Ilo löytyy leikistä! Lek är glädje!

Huhtikuuta malttamattomana odottaen

Karolina Lamroth
Leikkipäivä-ohjelman koordinaattori

PS.
Mietityttääkö Leikkipäivä-tapahtuman järjestäminen Mistä aloittaa? Katso linkkivinkit: 1)  https://leikkipaiva.fi/leikkipaiva-2025/vinkkeja-leikkipaiva-tapahtuman-jarjestamiseen/
ja 2 ) https://leikkipaiva.fi/jarjesta-leikkitapahtuma

 

Jaa artikkeli: